Venäjän varjo pimentää Harkovaa – asukkaat kertovat ilmahälytyksistä ja sähkökatkoista: "Emme lähde minnekään"
Jatkuvat ilmahälytykset ja iskut rytmittävät Ukrainan toiseksi suurimman kaupungin elämää rintaman lähellä.
Juna-asemalle saapuessa Harkova näyttää hetken ajan siltä tavalliselta kaupungilta, joka se vielä reilut kaksi vuotta sitten oli. Ihmiset kävelevät vilkkaasti asioillaan, kauppiaat ovat kojuissaan ja kevätaurinko paistaa taivaalta.
Ukrainan toiseksi suurin kaupunki sijaitsee maan koillisosassa kaksikielisellä alueella, jossa ukrainalainen ja venäläinen kulttuuri ovat eläneet rinta rinnan vuosisatojen ajan. Harkovan lähihistoria näkyy juna-aseman viereisessä rakennuksessa: sen katolla seisoo suurin kyrillisin kirjaimin Neuvostoliiton aikaisen eteläisen rautatiehallinnon nimi.
Etelässähän Harkova sijaitsee, jos Moskovasta katsotaan. Kun Venäjän presidentti Vladimir Putin yli kaksi vuotta sitten käynnisti laajan hyökkäyssotansa Ukrainaan, hän käytti verukkeena muun muassa Ukrainan venäjänkielisen väestön suojelemista.
Se on kalskahtanut erityisen kyyniseltä valheelta monen harkovalaisen korvaan, sillä tämä monen venäjänkielisen kotikaupunki on ollut jatkuvien iskujen kohteena laajan hyökkäyksen ensi hetkistä alkaen.
"Tämä on kotimme"
Vieraalle syntyvä illuusio kaupungin normaalista arjesta särkyy viimeistään silloin, kun kännykkään lähetetään Ukrainan viranomaisten alueellinen varoitus ilmahälytyksestä. Hälytyssireenit soivat Harkovassa nykyisin päivät pääksytysten ja yöt läpeensä, ja Venäjän ilmaiskujen uhka häilyy alituiseen kaupungin yllä.
Harkovan alueen energiaverkko on Venäjän iskujen raunioittama, ja kaupunki kärsii jatkuvista sähkökatkoista. Muun muassa majoituspaikassa sähkökatkot olivat vierailun aikana päivittäisiä ja kestivät useita tunteja.
– Sähkökatkoja on joka päivä. Nyt on viikon verran jo ollut jokapäiväisiä sähkökatkoja, ja kaksi päivää olin täysin ilman sähköä. Sen jälkeen he onnistuivat korjaamaan (sähköverkkoa) jonkin verran, kiitän siitä sähkömiehiä, jotka ovat todella ahkeria. Lämmitystä meillä ei enää ole, mutta lämmintä vettä on, emme me palele, kertoo harkovalainen Natalija, 56.
Natalija on elänyt kaupungissa koko ikänsä ja on pysynyt Ukrainassa koko suursodan ajan. Harkovasta hän lähti tilapäisesti pois vain viedäkseen vanhempansa turvaan, mutta hän itse palasi kaupunkiin vaarasta huolimatta.
– Tämä on kotimme, enkä halua lähteä täältä minnekään.
Lue myös: USA:n puolustusministeri ilmoitti 6 miljardin dollarin uudesta sotilasapupaketista Ukrainalle
"Sota on mullistanut kaiken"
Natalijan mukaan sota on mullistanut kaiken hänen elämässään.
– Vain yksi sana, sota, se selittää kaiken. Tiedämme, miltä tuntuu tulla pommitetuksi ja miltä tuntuu, kun läheiset kuolevat. Useita tuttuja miehiä on kaatunut, Natalija kertoo.
– On edelleenkin vaikea ymmärtää, mitä on tapahtunut. Oikeastaan vihaan venäläisiä nyt, koska he ovat pilanneet koko elämän meiltä paikallisilta. Emme ole ansainneet tällaista. Ei ole normaalia tulla naapurin luokse ja sanoa, että mene pois täältä, nyt minä asun täällä, Natalija sanoo.
Venäjän on pelätty yrittävän uudelleen Harkovan valtausta keväälle suunnitellussa hyökkäyksessään. Mitä harkovalaisnainen tekee, jos näin tapahtuu?
– Emme lähde minnekään. Uskomme Ukrainan puolustusvoimiin ja siihen, että ukrainalaiset sotilaat onnistuvat puolustamaan meitä. Taistelemme loppuun asti, jos tarvitaan.
Harkovan pormestari Ihor Terehov on vakuuttanut, että kaupungin puolustus kestää venäläisten hyökkäykset. Brittilehti The Guardianin haastattelussa huhtikuussa Terehov kuitenkin varoitti, että Venäjä voi muuttaa Harkovan "toiseksi Aleppoksi", jos Yhdysvalloilta ei heru tukea ilmatorjuntaan. Syyrian sisällissodassa Aleppoa pommittivat raskaasti sekä Syyrian keskushallinnon että Venäjän joukot.
Generaattorikauppa vilkasta
Sähkökatkojen vuoksi Harkovassa kaupataan vilkkaasti generaattoreita, varavirtalähteitä, patterivalaisimia ja lukuisia muita tuotteita, jotka helpottavat arjen askareita kaupungissa, joka ei voi luottaa sähköverkkoonsa.
– Kaupaksi käy kaikki, joka voi toimia erillään yleisestä sähköverkosta. Ei ole puutetta tuotteista ainakaan vielä, ja hinnat ovat samat kuin viime vuonna. Kysyntä on jopa vähän laskenut, koska ihmiset ovat jo varastoineet kaikenlaisia laitteita, kertoo kauppias Oleksi Gubtshenko, 50, jonka kaupan hyllyt notkuvat kookkaista generaattoreista.
– Tämä ei kuitenkaan ole ongelman ratkaisu, hän toteaa Venäjän iskujen aiheuttamista sähkökatkoista.
Generaattorien lähtöhinnat ovat nyt parinsadan euron luokkaa, eli tavallisillakin kaupunkilaisilla on varaa edullisiin malleihin. Gubtshenkon mukaan sähkökatkoissa tarvittavien tuotteiden saatavuus on nyt paljon parempi kuin suursodan alussa, jolloin hinnat olivat jopa kolminkertaiset nykyiseen verrattuna ja saatavuus oli erittäin heikkoa.
Uusimmat
-
08:49
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
08:40
Kanadan NHL-tähtien totaalinöyryytys lähellä – MM-areenan uumenissa paljonpuhuva hetki: "Näin on, saatana!"
-
08:34
Tulli paljasti jättimäisen savukkeiden salakuljetuksen – näin rikolliset toimivat
-
08:22
Kuorma-auton lava unohtui pystyyn – näin pahaa jälkeä se aiheutti vilkkaassa risteyksessä
-
07:56
Susanna Tapani vei joukkueensa finaaliin – nousi taas jatkoeräratkaisijaksi
-
07:53
Yksi ihminen pelastettiin tulipalosta Helsingissä
-
07:49
Leijonien maaleista lähes puolet on syntynyt identtisellä kaavalla – Olli Jokinen kertoo, mistä on kyse
-
07:40
Matala testosteronitaso vaaraksi miehelle – tutkimus havaitsi kohonneen kuolemanriskin
-
07:27
Baltimoren siltaturmasta uutta tietoa – jättialus kärsi useista sähkökatkoista
-
07:25
Venäjä: Ukraina tehnyt "massiivisen" ATACMS-iskun Krimille
-
07:01
Leijonissa loistaa nyt "erilainen Kapanen" – merkittävä paljastus sensaatiopelaajan NHL-virityksistä
-
06:51
Florida ei saanut sarjaa poikki – vastustaja nappasi Anton Lundellia kurkusta
-
06:31
Nämä ovat yleisimmät mokat inssissä – autokoulunopettaja muistaa yhden oppilaan nerokkaan hoksauksen
-
06:29
Olli Jokiselta kutkuttava tieto NHL-supertähdestä – "Helenius kuulostaisi aika hyvältä"
-
06:22
Suomi on huono houkuttelemaan turisteja – tätä maata kannattaisi matkia
-
06:14
Mies pahoinpiteli vaimoaan ja uhkasi turmella kasvot hapolla – toimi lääkärikäynneillä puolisonsa tulkkina
-
06:03
Reuters: Trumpin lentokone osui toiseen lentokoneeseen
-
06:02
Kommentti: Euroviisut – pilalla, pelkkää politiikkaa tilalla?
-
05:55
Oletko huomannut? Leijonien MM-maaleissa toistuu nyt sama kaava – yksi taho on ylistyksen kohteena
-
05:48
Tavallisen suomalaisen tietokoneelle yritetään tunkeutua monta kertaa minuutissa – näin estät tietomurron
-
Lataa lisää