Ukrainan asevoimien komentaja Oleksandr Syrskyi sanoo, että Ukrainan joukkojen tilanne rintamalla on huonontunut ja että Venäjä on edennyt useassa kohtaa.
Oleksandr Syrskyi kertoi asiasta tänään sunnuntaina Facebook-päivityksessään.
Venäjän joukot ovat onnistuneet viime aikoina hyödyntämään mies- ja aseylivoimaansa etenkin itäisellä Donetskin alueella.
Syrskyin mukaan Ukrainan joukot ovat vetäytyneet joillain alueilla uusiin puolustusasemiin lännempänä.
Venäjä sanoi aiemmin tänään joukkojensa edenneen jälleen Donetskin alueella Itä-Ukrainassa.
Venäjän puolustusministeriön mukaan joukot valtasivat Novobahmutivkan kylän noin kymmenen kilometriä pohjoiseen Avdijivkasta. Venäjä valtasi Avdijivkan helmikuun puolivälissä.
ISW: Ukraina vaikeuksissa itärintamalla
Amerikkalaisen ISW-ajatushautomon mukaan Ukraina on suurissa vaikeuksissa Avdijivkan rintamalohkolla, jossa Venäjä on edennyt pohjoisessa ja luoteessa.
Ukrainalla on tällä hetkellä alueella pulaa sekä sotilaista että ammuksista.
Washington Postille antamassaan haastattelussa useat yhdysvaltalaisviranomaiset painottivat, että Ukrainan tulisi saada rintamalle nopeasti lisää sotilaita.
Ukrainalle pian uutta aseistusta
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi helmikuussa, että Ukraina on menettänyt kaatuneina 31 000 sotilasta toissa vuoden alun jälkeen.
Amerikkalaisten mukaan luku on todennäköisesti huomattavasti tätä suurempi.
Ukrainalla on ollut viime aikoina vaikeuksia löytää uusia sotilaita kuolleiden ja haavoittuneiden tilalle.
Sen on kuitenkin määrä saada vihdoin Yhdysvalloista uutta aseistusta.
Ukrainan johto on silti varoittanut, että tilanne rintamalla voi vielä heikentyä ennen kuin aseet saapuvat.
Juttua päivitetty 28.4.2024 kello 17.25.
Uusimmat
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
Lataa lisää