Vappu on lämmin, mutta olosuhteet kosteat: "Parempaa housua ja hametta päälle"
Etelästä virtaa Suomeen viikonlopun aikana lämmintä ilmaa. Ennen vappua on kuitenkin vielä luvassa sateisempaa säätä.
Viikonlopun aikana lämpötila nousee Suomen eteläpuolella jo 10 asteen tienoille.
Lännessä ja pohjoisessa pyörii runsaita saderintamia erityisesti huomenna lauantaina.
– Jos sieltä on vapuksi vaihtamassa maisemaa, kannattaa olla vielä talvirenkaat alla, meteorologi Jenna Salminen ohjeistaa.
Sunnuntai saattaa tarjoilla vielä lumisateita, mutta ainakin Etelä- ja Keski-Suomen osalta lumi näyttäisi sulavan ennen vapunviettoa.
Vappuviikon alku näyttää sateiselta, mutta tätä ei Salmisen mukaan kannata säikähtää.
– Vappuaattona mennään varmasti 15 asteen tuntumaan etenkin etelässä.
Keskiviikkona vappupäivää vietetään mukavan poutaisessa säässä, mutta kosteissa olosuhteissa.
– Parempaa housua ja hametta päälle, Salminen vinkkaa piknikkiä suunnittelevalle juhlakansalle.
Uusimmat
-
02:00
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla eniten ongelmia – sairastavuus ja työkyvyttömyys suurinta
-
00:02
Erling Haaland nosti Cityn kiinni mestaruuteen – Tottenham-faneille maistuva tappio
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
Lataa lisää