Parkettilattian omistajan tulee olla tarkkana esimerkiksi huoneilman kosteuden kanssa. Asiantuntija vinkkaa lattian pilaavista virheistä.
Onko kotonasi parkettilattia? Rakennusyhtiö JM Suomen vastuukorjaustiimin työnjohtaja Tuomo Hänninen muistuttaa tiedotteessa, että parkettilattian omaavat eivät useinkaan ole perehtyneet lattiansa ominaisuuksiin tarpeeksi. Tämän vuoksi lattiaan voi päästä syntymään vaurioita.
– Valitettavan yleinen virhe on se, että huoneilman kosteuteen ei kiinnitetä lainkaan huomiota. Lähes parketin tyypistä riippumatta asunnon suhteellinen kosteusarvo tulisi olla vuoden ympäri 30–60 prosentin välillä. Liian usein arvo jää kuitenkin tämän alle, mikä saattaa aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia alkaen naksumisesta ja kitinästä aina vääntymiin ja pahoihin halkeamiin asti, Hänninen toteaa tiedotteessa.
Asiantuntija suositteleekin parkettilattialla tallusteleville tarvittaessa erillistä ilmankostutinta.
– En ole urallani juuri koskaan törmännyt asuntoon, jossa tällainen olisi nimenomaan lattiaa varten. Tästä voitaneen vetää sellainen johtopäätös, että moni parkettilattian omistaja seilaa niin sanotusti tuurilla, ja jossain vaiheessa ongelmia saattaa ilmetä. On hyvä tiedostaa, että lattiaremontit eivät koskaan ole sieltä halvimmasta päästä.
Saumat herkillä
Lattiaa tulee huoltaa pesemällä se usein, mutta silläkin on väliä, kuinka pesun suoritat. Hänninen muistuttaa lattian saumojen olevan herkin kohta, olipa lattia sitten parkettia, laminaattia tai vinyyliä.
– Pahin virhe siivotessa on heittää suoraan lattialle vettä ja alkaa siitä moppaamaan.
Hänninen kertoo, että laudan keskiosa kestää pientä vesilammikkoa suhteellisen lyhyen hetken, mutta saumojen kohdassa vesi imeytyy heti sisään ja turvottaa materiaalin.
– Saumojen kanssa kannattaa siis olla tarkkana, asiantuntija muistuttaa.
Myös Martat muistuttavat sivuillaan, ettei puulattialla tule seisottaa vettä. Puulattiaa tulee huoltaa imuroimalla ja pyyhkimällä nihkeällä säännöllisesti. Likaantunut pinta tulisi puhdistaa mahdollisimman kuivaksi kierretyllä mopilla.
Ohjeet eri lattiatyyppien siivoukseen löydät täältä.
"Kovin moni ei ole lattian kohdalla hirveästi tutustunut valmistajan ohjeisiin"
Oikeita ohjeita noudattamalla lattia pysyy kunnossa.
– Uskallan väittää, että kovin moni ei lattian kohdalla hirveästi tutustunut valmistajan ohjeisiin, mistä on esimerkkinä tuo aiemmin mainittu ilmankosteus, Hänninen sanoo.
Asiantuntijan mukaan myös lemmikit ja märät kengät ovat omiaan tekemään tuhojaan lattiassa, etenkin siinä tapauksessa, että kenkien mukana kulkeutuu sisään pieniä kiviä. Hänninen suositteleekin lapsiperheitä ja lemmikkitalouksia pohtimaan parketin sijaan muita kovempaa kulutusta kestäviä lattiavaihtoehtoja ainakin kaikkein arimpiin paikkoihin.
Aiotko myydä asuntosi? Nappaa siivoustärpit videolta. Juttu jatkuu videon alla.
– Parketin voi asentaa halutessaan myös myöhemmässä elämänvaiheessa, jolloin se ei ole niin altis kulutukselle. Joka tapauksessa valmistajan ohjeisiin tutustuminen lattian huollossa on ensisijaisen tärkeää, sillä se pidentää lattian käyttöikää parhaimmillaan vuosia ja lisäksi välttyy kalliilta korjausremonteilta.
Juttu on uusinta huhtikuulta 2022.
Katso myös: Ärsyttääkö pieni roskakasa lattialla rikkalapion jäljiltä? Testaa tämä simppeli kikka
Lähteet: JM Suomi, Martat
Uusimmat
-
15:59
Poliisi pyytää havaintoja omakotitalon tulipalosta Kouvolassa
-
15:55
Ex-TPS-hyökkääjän käytös lytättiin – kunnioittamaton ele MM-jäällä
-
15:45
Suomalaisten suosimaan pysäköintisovellukseen muutoksia – mukana "yksi paljon toivottu ominaisuus"
-
15:40
Helsingin tietomurron uhreja ei kiristettäne kuin Vastaamossa, asiantuntija arvioi
-
15:30
Suomalaiset antoivat eniten yleisöääniä Israelille – Spotifyn suosituimpien listalta löytyvät kuitenkin aivan eri kappaleet
-
15:15
"Sellainen murhaajan katse" – todistajat kertoivat, miten Oulun murhan uhri pelkäsi kihlattuaan
-
15:13
Ilmajoella mitattu tämän vuoden uusi lämpöennätys: 24,5 astetta!
-
14:39
Syyrialaismiehen Suomeen tuonut pariskunta ei syyllistynyt rikokseen, koska teko oli hyväksyttävä – kolmas epäilty sen sijaan sai tuomion
-
14:38
Vankilakuljetukseen hyökättiin Ranskassa – kaksi vartijaa kuoli
-
14:36
Leijonien elintärkeä osasto vielä tuuliajolla – "Pienet nuhteet Jukka Jaloselle"
-
14:29
Laaja ihmissalakuljetus paljastui Suomessa, joukossa sylilapsia
-
14:28
Chris Hemsworth rikkoi Met-gaalassa yhtä erittäin tärkeää sääntöä
-
14:20
Tappelu parlamentissa: Video näyttää, kuinka Georgian kiistelty lakipaketti riehaannutti
-
14:00
Ulkomaalaiseen euroon tulee ensimmäistä kertaa suomalaisen kuva – tältä näyttää Paavo Nurmi kolikossa
-
13:58
Suomalaisluotsille komeaa kunniaa Ranskassa
-
13:57
Uusi rajalaki voidaan säätää perustuslain estämättä
-
13:49
Venäläisen oppositiopoliitikon valitus 25 vuoden vankeustuomiosta hylättiin
-
13:44
Markku Kanervan asemasta merkittävä päivitys
-
13:37
Cannesin elokuvajuhlien kulisseissa muhii Me too -kohu
-
13:29
Entinen Arsenal-tähti Mesut Özil asettui arkkivihollisen puolelle – "En enää koskaan tee heistä pilkkaa"
-
Lataa lisää