Nyrkkeilyn supertähti Tyson Fury sanoo kunnioittavansa tulevaa vastustajaansa Oleksandr Usykia, mutta kyseenalaistaa tämän mahdollisuudet, kun painoluokka nousee.
Fury ja Usyk kohtaavat toukokuussa Saudi-Arabian Riadissa. Ottelu oli tarkoitus mitellä jo helmikuussa, mutta sitä siirrettiin, kun Fury loukkaantui harjoituksissa.
Fury ei halua, että ottelua kuvaillaan kahden toistaan halveksivan miehen kohtaamisena.
– Tämä ei ole henkilökohtaista, vaan puhtaasti bisnestä molemmille. En vihaa häntä, vaan kunnioitan hän miehenä ja nyrkkeilijänä, Fury kehui Usykia keskiviikkona.
– Mielipiteeni on, että nyrkkeilyssä on painoluokat syystä. Kun alemman raskaansarjan ottelijat astuvat isojen poikien rinnalle, he jäävät jälkeen. Keskiverto-ottelijan he voivat voittaa, mutta eivät eliittitekijöitä, Fury arvioi.
Usyk luopui alemman raskaansarjan tittelistään siirtyäkseen raskaansarjan painoluokkaan. Usyk on 191 senttimetriä pitkä. Fury on häntä viisitoista senttiä pidempi.
– Tämä on minun aikani, kohtaloni, aikakauteni ja sukupolveni, Fury puhkui.
– Jos en pysty voittamaan Usykia, en selvästikään ole hyvä.
Fury on soittanut suutaan aktiivisesti ennen superkohtaamista. Usyk on ollut huomattavasti varautuneempi.
– Tämä on showbisnestä ja viihdettä. Jos et puhu toisesta paskaa, ihmiset menettävät mielenkiintonsa.
Korjaus 10.4. klo 21:47: Korjattu kaksikon pituudet oikeaksi.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää