Tuntuuko, että koko ajan on pakko siivota? Mieti, onko syysi hyvä
Moni uskoo siistin kodin tuovan mielenrauhaa, mutta silti useissa asunnoissa pesii kaaos. Siivota ei kuitenkaan tarvitse vain siivoamisen vuoksi, muistuttaa ammattijärjestäjä Ilana Aalto.
Oletko koskaan vienyt kassikaupalla vanhoja vaatteitasi kierrätyskeskukseen? Jälkeenpäin olo oli jotenkin puhdistunut – kuin tavaran hävittäminen olisi avain mielenrauhaan. Toisinaan kuitenkin siivoamme hampaat irvessä ja aivan "vääristä" syistä.
"Täytyy järjestää, koska anoppi saattaa käydessään kurkata kaappiin"
Aina kodin kaaoksen kesyttäminen ei suju – ei huvita, ei jaksa, ei edes kiinnosta. Silti moni kokee painetta organisointiin. Usein järjestelemiseen ajavat tekijät, joilla ei ole paljoakaan tekemistä esimerkiksi oman innostuksen kanssa.
– Niin sanotut huonot syyt järjestellä kotia liittyvät ulkoisiin paineisiin. Ne lisäävät ihmisen pahaa mieltä epäjärjestyksestä, ammattijärjestäjä Ilana Aalto kuvailee.
– Täytyy järjestää, koska anoppi saattaa käydessään kurkata kaappiin, tai pelkää, että tulee arvostelluksi, tai että naapuri näkee rappukäytävästä sisään. Tai ehkä kaveri on kauhean kiinnostunut järjestelemisestä ja siitä tulee itsellekin paineita.
Osansa laariin kantavat sosiaalisen median kuvat, joissa ihanat beiget kodit tuntuvat pysyvän ikijärjestyksessä. Harva julkaisee kuvia asunnosta, jossa keittiön pöytä tursuu tavaraa tai lasten lelut ovat pitkin lattioita.
– Hyvät syyt järjestellä ovat sisäisiä. Sellaisia, joilla omaa arkea ja hyvinvointia kotona voi parantaa. Arjen sujuvuus lisääntyy, kun tavarat löytyvät paikoiltaan, niillä on paikat eikä ole niin hirveästi tavaratyötä tehtävänä, Aalto kuvaa.
"Moni ei niin hirveästi halua ajatella sitä, että tavaran säilyttäminen maksaa"
Kotityöt ja paikoiltaan karanneet tavarat ovat todella tavallinen riidanaihe. Yhtä roina hermostuttaa, toista sekasotku ei vaivaa lainkaan. Tavarapaljouteen liittyy myös muunlaisia kulmia.
– Moni ei niin hirveästi halua ajatella sitä, että tavaran säilyttäminen maksaa. Toki ihminen voi ajatella, mitä jonkin tuotteen ostaminen maksaa, mutta meillähän on tiloja vain sitä varten, että tavarat pysyvät lämpiminä ja hyvässä kunnossa, Aalto kuvailee.
Kun lapset muuttavat pois isosta omakotitalosta, vanhemmat saattavat silti jäädä – lasten huoneethan täytyy säilyttää, vintti ja kellari ovat täynnä tavaraa eikä autotallikaan kaiu tyhjyyttään.
– Sitten asutaan liian isossa kodissa, koska tavaramäärä kahlitsee sinne. Tuntuu liian isolta urakalta lähteä käymään kaikkea läpi.
Miksi kotona edes pitää olla "siistiä"?
Aina ei toki tarvitse olla siistiä. Mutta jos edes joskus olisi.
Se rauhoittaisi.
– Olen monta kertaa kysynyt asiakkailta, mitä he kodin järjestämisellä pohjimmiltaan tavoittelevat. Ensimmäisellä kerralla yllätyin, että kaikkein yleisimpänä toistettiin sanaa "mielenrauha". Aina, kun olen kysynyt tätä uudestaan, se toistuu. Onhan se hyvä syy järjestää kotia, että saisi poistettua stressiä arjesta.
Jos mielenrauha löytyy jo, tavararöykkiöitä voi suitsia esimerkiksi turvallisuuden nimissä. Jos kellari on tupattu täyteen, esimerkiksi pakkasella sattunutta putkirikkoa voi olla vaikeaa huomata, eikä sähkötaulun tai päävesisulun luokse välttämättä pääse hätätilanteessa lainkaan.
– Tai sauna on varastona, hellalla säilytetään tavaraa. Aina kompastuu kassipinoon, kun yöllä lähtee vessaan. Kodin turvallisuus on tärkeää, Aalto muistuttaa.
Lue myös: Yksi monipuolisimmista siivousvälineistä löytyy kaupan maustehyllystä – joko tiesit nämä niksit?
Lue myös: Koska viimeksi pesit tämän osan? Siivoojan video astianpesukoneesta etoo – älä katso tätä syödessäsi
Katso myös: Näin törkyinen WC puhdistuu sihisten
Osittainen lähde: Ilana Aalto: Vartin voima, 365 nopeaa konstia kodin järjestämiseksi (Atena, 2024)
Uusimmat
-
08:30
Mikael Granlund räväytti Leijonien kopissa: "Sieltä se vaan kuolleista nousi" – kulissivideon kruunaa joukkuekaverin vastaus
-
08:17
Espanjan bileturistisaaret rajoittavat alkoholin myyntiä
-
08:15
Yksi klikkaus olisi voinut pysäyttää Helsingin suurhakkerin
-
08:01
Leijonien Oliver Kapanen, 20, takoo uskomatonta jälkeä MM-kisoissa – lenkki sedän kanssa auttoi, NHL:stä oltiin yhteyksissä
-
07:43
Ukraina: Venäjä hyökkää voimalla Harkovassa – kaupunki yhä turvassa
-
07:42
Erikoinen kuva "Punkaharjulta" hämmentää – valokuvaaja Tomille ilmiö on valitettavan tuttu
-
07:40
Laitaoikeiston AfD on Saksan nuorten keskuudessa niin suosittu, että Olaf Scholzinkin oli liityttävä vastavedoksi TikTokiin
-
07:26
Radikaali sinimusta liike hakee taas puoluerekisteriin
-
07:24
Miro Heiskanen löi Coloradon selän seinää vasten – Roope Hintz loukkaantui
-
07:23
Lämpö vyöryy nyt voimalla Suomeen! Helleraja rikki viimeistään huomenna
-
07:15
Sihvonen: Leijonat kuin nippu pyhäkoulupoikia – tässä on MM-turnauksen yllä leijuva "kysymysten kysymys"
-
06:44
NHL:n venäläistähti sai jättimäisen pelikiellon kesken pudotuspelien – rikkoi hoito-ohjelman sääntöjä
-
06:43
Tuore kysely: Trump johtaa selvästi Bidenia tärkeissä osavaltioissa
-
06:35
Tietty tunne vatsassa saattaa paljastaa hengenvaarallisen "aikapommin" – pidä silmällä oireita
-
06:34
Kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset tänään julki
-
06:30
Jukka Jalonen hämmästelee outoa MM-sotkua – "Ei mitään järkeä"
-
06:17
Carolina pelasti jälleen nahkansa – Jesperi Kotkaniemi päätti tuskaisen putkensa
-
06:15
Näin Oulun murhasta syytetty mies kertoi tunteja kestäneestä kidutuksesta – "Silleen mulle on opetettu tuo homma"
-
06:11
Blinken yllätysvierailulla Ukrainassa
-
06:06
Miekkavalaat upottivat purjeveneen Gibraltarilla
-
Lataa lisää