Presidentiksi jälleen pyrkivän Donald Trumpin kannattajat ovat luoneet tekoälyllä kuvia Trumpista mustien kannattajien kanssa, kertoo BBC.
Tutkivan journalismin ajankohtaisohjelma BBC Panorama on löytänyt kymmeniä tekoälyllä luotuja, äkkiseltään aidon näköisiä kuvia, joissa Yhdysvaltain entinen presidentti ja republikaanien ehdokkaaksi jälleen pyrkivä Donald Trump esiintyy mustien kannattajien ympäröimänä. Kuvat ovat levinneet sosiaalisessa mediassa.
Mustia amerikkalaisia äänestämään kannustavan Black Votes Matter -ryhmän toisen perustajan mukaan Trumpista luodut kuvat luovat "strategista tarinaa" siitä, että hän olisi mustien äänestäjien keskuudessa suosittu.
BBC:n mukaan Trump pyrkii nyt käytävässä kampanjassa avoimesti kosiskelemaan mustia äänestäjiä, jotka olivat avainasemassa nykyisen presidentin Joe Bidenin vaalivoitossa vuonna 2020.
BBC ei kuitenkaan ole löytänyt todisteita, jotka linkittäisivät tekoälyllä luodut kuvat suoraan Trumpin viralliseen kampanjaan.
Väärennetyt kuvat kasvava trendi
Vuoden 2016 presidentinvaaleihin pyrittiin vaikuttamaan Yhdysvaltojen ulkopuolelta, mutta nyt leviävät tekoälykuvat luodaan ja jaetaan Yhdysvaltojen sisällä. Väärennetyt kuvat mustista Trumpin kannattajista ovatkin yksi kasvavista disinformaatiotrendeistä ennen marraskuussa pidettäviä Yhdysvaltain presidentinvaaleja.
Floridassa konservatiivista radio-ohjelmaa tekevä Mark Kaye kertoo luoneensa yhden kuvista tiiminsä kanssa. Kuvassa Trump poseeraa mustien naisten ympäröimänä.
Kuva näyttää ensin aidolta, mutta tarkemmin katsottuna ihmisiltä puuttuu sormia, kuvanlaatu on suttuinen ja Trumpin silmätkin näyttävät kummallisen pieniltä.
Kaye jakoi kuvan radio-ohjelman Facebook-sivulla, jossa on yli miljoona seuraajaa.
Radiojuontaja puolustautuu BBC:lle sanoen, ettei hän ole kuvajournalisti.
– En ole ottamassa kuvia todellisista tilanteista. Olen tarinankertoja, Kaye sanoo.
Jos viesti ei näy, sen voi katsoa täältä.
Kaye liitti kuvan Facebookissa artikkelijulkaisuun, joka kertoi mustien äänestäjien tukevan Trumpia. Yhdistelmä antoi vaikutelman siitä, että juuri kuvassa olevat ihmiset tukisivat häntä. Julkaisun kommenttien perusteella ihmiset uskoivat kuvan olevan aito.
Kaye ei itse väitä kuvien olevan aitoja.
– Jos joku äänestää tavalla tai toisella Facebookissa näkemänsä kuvan perusteella, ongelma on kyseisessä henkilössä, ei itse postauksessa, hän kertoo.
BBC:n mukaan vastaavanlaisia kuvia ei löydy Joe Bidenista mustien äänestäjien kanssa.
Uusimmat
-
08:52
Näistä tuloksista Saga Vannisen valmentaja vaikenee
-
08:48
Perheenäiti poltettiin elävältä: Kunniamurhasta syytetty aviomies pääsee ääneen oikeudessa – MTV seuraa
-
08:30
Mikael Granlund räväytti Leijonien kopissa: "Sieltä se vaan kuolleista nousi" – kulissivideon kruunaa joukkuekaverin vastaus
-
08:17
Espanjan bileturistisaaret rajoittavat alkoholin myyntiä
-
08:15
Yksi klikkaus olisi voinut pysäyttää Helsingin suurhakkerin
-
08:01
Leijonien Oliver Kapanen, 20, takoo uskomatonta jälkeä MM-kisoissa – lenkki sedän kanssa auttoi, NHL:stä oltiin yhteyksissä
-
07:43
Ukraina: Venäjä hyökkää voimalla Harkovassa – kaupunki yhä turvassa
-
07:42
Erikoinen kuva "Punkaharjulta" hämmentää – valokuvaaja Tomille ilmiö on valitettavan tuttu
-
07:40
Laitaoikeiston AfD on Saksan nuorten keskuudessa niin suosittu, että Olaf Scholzinkin oli liityttävä vastavedoksi TikTokiin
-
07:26
Radikaali sinimusta liike hakee taas puoluerekisteriin
-
07:24
Miro Heiskanen löi Coloradon selän seinää vasten – Roope Hintz loukkaantui
-
07:23
Lämpö vyöryy nyt voimalla Suomeen! Helleraja rikki viimeistään huomenna
-
07:15
Sihvonen: Leijonat kuin nippu pyhäkoulupoikia – tässä on MM-turnauksen yllä leijuva "kysymysten kysymys"
-
06:44
NHL:n venäläistähti sai jättimäisen pelikiellon kesken pudotuspelien – rikkoi hoito-ohjelman sääntöjä
-
06:43
Tuore kysely: Trump johtaa selvästi Bidenia tärkeissä osavaltioissa
-
06:35
Tietty tunne vatsassa saattaa paljastaa hengenvaarallisen "aikapommin" – pidä silmällä oireita
-
06:34
Kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset tänään julki
-
06:30
Jukka Jalonen hämmästelee outoa MM-sotkua – "Ei mitään järkeä"
-
06:17
Carolina pelasti jälleen nahkansa – Jesperi Kotkaniemi päätti tuskaisen putkensa
-
06:15
Näin Oulun murhasta syytetty mies kertoi tunteja kestäneestä kidutuksesta – "Silleen mulle on opetettu tuo homma"
-
Lataa lisää