Donald Trump kutsui Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin jo toistamiseen väittelyyn poistuttuaan perjantaina oikeussalista, kertoo CNN.
– Olen kutsunut Bidenin väittelyyn. Hän voi tehdä sen milloin tahansa, myös tänä iltana. Olen valmis - tässä sitä ollaan. Olen täällä, valmis halukas ja kykenevä, Trump sanoi.
Prseidentti Biden sanoi aiemmin perjantaina radiojuontaja Howard Sternin haastattelussa väittelevänsä mielellään Trumpin kanssa. Trump ei ole osallistunut yhteenkään republikaanien esivaaliväittelyyn.
Yhdysvaltain entisen presidentti Donald Trumpin varsinainen rikosoikeudenkäynti alkoi kuluneella viikolla. Häntä syytetään kirjanpitorikoksista, jotka liittyvät vuoden 2016 presidentinvaalien alla Danielsille maksettuihin niin sanottuihin hyssyttelyrahoihin. Trump on kiistänyt häntä kohtaan esitetyt syytteet.
Uusimmat
-
02:00
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla eniten ongelmia – sairastavuus ja työkyvyttömyys suurinta
-
00:02
Erling Haaland nosti Cityn kiinni mestaruuteen – Tottenham-faneille maistuva tappio
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
Lataa lisää