Timo Vornasen oli tarkoitus tavata äänestäjiä kotiseudullaan Joensuussa – poissaolon syy herättää epäuskoa
Tieto Timo Vornasen ampumistapauksesta on otettu epäuskoisesti vastaan Joensuussa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen on ollut pidätettynä ampumavälikohtaukseen liittyen, joka tapahtui Helsingin keskustassa torstain ja perjantain välisenä yönä.
Helsingin poliisin rikostutkintayksikkö kertoi tänään tutkivansa tapausta, mutta poliisi ei ole vielä vahvistanut tutkinnan kohteen henkilöllisyyttä. Tiedot kuitenkin täsmäävät kansanedustaja Vornaseen.
Vornanen on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja virkavapaalla oleva poliisi Joensuusta.
Hänen oli tarkoitus tavata äänestäjiä tänään markkinoilla Joensuussa.
Joensuun Perussuomalaisten puheenjohtaja Esa Härkönen kertoo markkinoille saapuneiden puolueen äänestäjien olleen järkyttyneitä Vornaseen liittyvistä uutisista.
– Ihmiset ovat tulleet teltalle ja aika pitkälti olleet hämmentyneitä ja järkyttyneitä, kuten mekin olemme olleet tästä uutisoinnista, Härkönen sanoo.
– Epäuskokin on ollut jopa joillakin, että tässä on jotain valhetta liikenteessä.
Härkösen mukaan joensuulaisilla puoluetoimijoilla ei ole muuta tietoa asiasta kuin mitä mediassa on kerrottu.
– Spekulaatioitahan lentää koko ajan, mutta minä en ole lähtenyt spekuloimaan mitään. Katsotaan ensin, miten poliisin esitutkinta etenee ja sen mukaan katsotaan seuraavat stepit, Härkönen kommentoi.
Onko mahdollista, että Vornasen vanha poliisin tapa toimia on tullut esille tilanteessa?
– En osaa sanoa tuohon mitään. Tunnen henkilökohtaisesti kyseisen henkilön ja olemme jutelleet paljonkin.
– Minulle on tullut hänestä kuva jämptinä, jalat maassa olevana, asiallisena ja fiksuna ihmisenä. Ei voi arvioida, että tällainen asia vaikuttaisi taustalla, Härkönen toteaa.
Uusimmat
-
07:56
Susanna Tapani vei joukkueensa finaaliin – nousi taas jatkoeräratkaisijaksi
-
07:53
Yksi ihminen pelastettiin tulipalosta Helsingissä
-
07:49
Leijonien maaleista lähes puolet on syntynyt identtisellä kaavalla – Olli Jokinen kertoo, mistä on kyse
-
07:40
Matala testosteronitaso vaaraksi miehelle – tutkimus havaitsi kohonneen kuolemanriskin
-
07:27
Baltimoren siltaturmasta uutta tietoa – jättialus kärsi useista sähkökatkoista
-
07:25
Venäjä: Ukraina tehnyt "massiivisen" ATACMS-iskun Krimille
-
07:01
Leijonissa loistaa nyt "erilainen Kapanen" – merkittävä paljastus sensaatiopelaajan NHL-virityksistä
-
06:51
Florida ei saanut sarjaa poikki – vastustaja nappasi Anton Lundellia kurkusta
-
06:31
Nämä ovat yleisimmät mokat inssissä – autokoulunopettaja muistaa yhden oppilaan nerokkaan hoksauksen
-
06:29
Olli Jokiselta kutkuttava tieto NHL-supertähdestä – "Helenius kuulostaisi aika hyvältä"
-
06:22
Suomi on huono houkuttelemaan turisteja – tätä maata kannattaisi matkia
-
06:14
Mies pahoinpiteli vaimoaan ja uhkasi turmella kasvot hapolla – toimi lääkärikäynneillä puolisonsa tulkkina
-
06:03
Reuters: Trumpin lentokone osui toiseen lentokoneeseen
-
06:02
Kommentti: Euroviisut – pilalla, pelkkää politiikkaa tilalla?
-
05:55
Oletko huomannut? Leijonien MM-maaleissa toistuu nyt sama kaava – yksi taho on ylistyksen kohteena
-
05:48
Tavallisen suomalaisen tietokoneelle yritetään tunkeutua monta kertaa minuutissa – näin estät tietomurron
-
05:29
USA: Gazan väliaikainen satama ehkä käyttöön lähipäivinä
-
05:27
Onko kirkko valmis homoliitoille? Pappien enemmistö kannattanut jo vuosia, kirkon päättäjät eivät vieläkään – MTV seuraa kirkolliskokousta
-
05:25
Helleraja voi ylittyä tänäänkin
-
05:20
USA tekee yli miljardin asekaupan Israelin kanssa
-
Lataa lisää