Kansanedustajat kommentoivat työtaistelutilannetta: "Kun olet kuopassa, kannattaa lopettaa kaivaminen"
Eduskunnan kyselytunnilla puhuttivat tänään hallituksen kaavailemat uudistukset.
Kansanedustajat kokoontuivat tänään torstaina eduskunnan täysistuntoon, joka alkoi kyselytunnilla.
Kysymyksiä hallitukselle sateli varsinkin työmarkkinatilanteesta, koska käynnissä olevat lakot ovat herättäneet voimakkaahkoja näkemyksiä ja puolesta vastaan.
Orpolle kysymyksiä hallituksen kaavailemista uudistuksista
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sai kyselytunnilla vastattavakseen monia kysymyksiä hallituksen kaavailemista uudistuksista.
Muun muassa SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen kuvaili tilannetta "hallituksen aiheuttamaksi työmarkkinakaaokseksi".
Tuppurainen piti tilannetta Orpon todellisena johtajuustestinä.
– On sellainen sanonta, että kun olet kuopassa, kannattaa lopettaa kaivaminen, Tuppurainen sanoi.
Keskustan Annika Saarikko piti tilannetta vakavana ja katsoi sen vakavoituvan koko ajan.
– Yhteistyön viesti on viesti, jota teidän tarvitsisi nyt vakavasti kuulla, hän sanoi.
Vilkkaana käyneen keskustelun lomassa puhui myös muun muassa Olga Oinas-Panumaa (kesk):
– Pyydän nyt sekä vasemmiston jarruosastolta että oikeiston taskuliinakerholta, että lopettakaa tämä kaaos ja palatkaa neuvottelupöytään.
Orpo puolusti uudistuksia ja muistutti, miksi niitä tehdään.
– On vastuunkantoa, että tehdään ohjelma, jolla korjataan Suomen suuria vaikeuksia, valtavia vaikeuksia, joihin Suomi on ajautunut.
Harkimo ehdotti Niinistöä sovittelijaksi
Liike Nytin Hjallis Harkimo piti uudistuksia hyvinä, mutta katsoi Suomen talouden olevan nyt syöksykierteessä.
– Kun kuuntelee tätä porukkaa, niin tietää, että tästä ei ikinä synny sopua.
Harkimo ehdotti Orpolle, että tilanteeseen voitaisiin asettaa sovittelijaksi entinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Näin Orpo vastasi Lindtmanille
Kyselytunnilla kuultiin myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin puheenvuoro. Lindtmanin mukaan hallitus ei uskalla toimia itsenäisesti ilman työnantajien etujärjestön lupaa.
– Onko niin, että ette pysty aloittamaan näitä neuvotteluja, koska silloin siinä neuvottelupöydässä ette uskalla tehdä mitään, mihin Elinkeinoelämän keskusliitto ei anna teille lupaa? Arvoisa pääministeri, olisiko aika ryhtyä johtamaan tätä maata, Lindtman kysyi.
Orpo tyrmäsi Lindtmanin puheet ja moitti edellistä, SDP:n johtamaa hallitusta valtavista menonlisäyksistä ja uudistusten laiminlyömisestä.
– Se on tämän hallituksen johtajuutta, että me uskallamme nyt ottaa härkää sarvista ja lähteä nyt viemään niitä uudistuksia eteenpäin, mitä Suomi tarvitsee ja jotka olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten, Orpo sanoi.
Orpo ei pitänyt uudistuksia kohtuuttomina. Hän muistutti, että samat uudistukset on tehty Suomen verrokkimaissa jo vuosia tai vuosikymmeniä sitten.
– Me uudistamme suomalaisia työmarkkinoita 1970-luvulta 2020-luvulle. Tulkaa tekin, Orpo sanoi.
Uusimmat
-
16:48
Topias Muukkonen kirjoitti yhdeksän laudaturia – tätä mieltä hän on Pisa-keskustelusta
-
16:38
Suomeen kautta aikojen kovin linturyntäys – lähes 400 000 hanhea kerralla Porvooseen
-
16:36
Tuomioistuin vapautti ohjaaja Roman Polanskin kunnianloukkaussyytteestä
-
16:30
Pikkulapsi pelastettiin kuumasta autosta lukkojen takaa Tuusulassa – pelastuslaitokselta upea lohdutusteko
-
16:30
Syöpähoidot veivät kuningas Charlesilta makuaistin
-
16:25
Videota Jesse Puljujärvestä on katsottu yli 1,5 miljoonaa kertaa – oletko nähnyt hilpeän pätkän?
-
16:23
Suomeen salakuljetettuja pidettiin päiväkausia talossa, jossa ei ollut sähköä, juoksevaa vettä tai vessaa
-
15:59
Poliisi pyytää havaintoja omakotitalon tulipalosta Kouvolassa
-
15:55
Ex-TPS-hyökkääjän käytös lytättiin – kunnioittamaton ele MM-jäällä
-
15:45
Suomalaisten suosimaan pysäköintisovellukseen muutoksia – mukana "yksi paljon toivottu ominaisuus"
-
15:40
Helsingin tietomurron uhreja ei kiristettäne kuin Vastaamossa, asiantuntija arvioi
-
15:30
Suomalaiset antoivat eniten yleisöääniä Israelille – Spotifyn suosituimpien listalta löytyvät kuitenkin aivan eri kappaleet
-
15:15
"Sellainen murhaajan katse" – todistajat kertoivat, miten Oulun murhan uhri pelkäsi kihlattuaan
-
15:13
Ilmajoella mitattu tämän vuoden uusi lämpöennätys: 24,5 astetta!
-
14:39
Syyrialaismiehen Suomeen tuonut pariskunta ei syyllistynyt rikokseen, koska teko oli hyväksyttävä – kolmas epäilty sen sijaan sai tuomion
-
14:38
Vankilakuljetukseen hyökättiin Ranskassa – kaksi vartijaa kuoli
-
14:36
Leijonien elintärkeä osasto vielä tuuliajolla – "Pienet nuhteet Jukka Jaloselle"
-
14:29
Laaja ihmissalakuljetus paljastui Suomessa, joukossa sylilapsia
-
14:28
Chris Hemsworth rikkoi Met-gaalassa yhtä erittäin tärkeää sääntöä
-
14:20
Tappelu parlamentissa: Video näyttää, kuinka Georgian kiistelty lakipaketti riehaannutti
-
Lataa lisää