Sudan vaatii YK:n turvallisuusneuvostoa hätäistuntoon – WFP: nälkäkatastrofi uhkaa
Sudanissa riehuvassa sisällissodassa on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Sudan on vaatinut YK:n turvallisuusneuvostoa kokoontumaan pikimmiten hätäistuntoon. Syynä ovat Sudanin väitteet, joiden mukaan Yhdistyneet arabiemiraatit on tukenut Sudanin puolisotilaallisia RSF-joukkoja.
Sudanin YK-lähettilään mukaan Yhdistyneet arabiemiraatit on tukenut joukkoja muun muassa aseilla.
Yhdistyneet arabiemiraatit kiisti vastauksessaan turvallisuusneuvostolle Sudanin syytökset.
Sisällissota syttyi Sudanissa viime vuoden huhtikuussa, kun asevoimien komentajan Abdel Fattah al-Burhanin ja hänen varamiehensä, kenraali Mohamed Hamdan Daglon erimielisyydet Daglon komentamien RSF-joukkojen sulauttamisesta Sudanin asevoimiin kärjistyivät.
Turvallisuusneuvosto otti erikseen huolestuneena kantaa aiemmin lauantaina Pohjois-Darfurissa käytäviin taisteluihin. Neuvosto varoitti, että RSF ja sen liittolaiset voivat käynnistää laajan hyökkäyksen al-Fashirin kaupunkiin. Suuri määrä pakolaisia on suunnannut kaupunkiin hakemaan turvaa ja kaupunkiin kohdistuva hyökkäys voi YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin tiedottajan mukaan olla erittäin tuhoisa siviileille.
WFP: Laaja nälkäkatastrofi uhkaa
Sodassa on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä ja taistelut ovat ajaneet kodeistaan noin 8,5 miljoonaa ihmistä. YK:n alainen Maailman ruokaohjelma (WFP) on varoittanut, että valtiota uhkaa laaja nälkäkatastrofi.
WFP:n mukaan maailmanjärjestön avun ulottumattomissa on tällä hetkellä 90 prosenttia niistä sudanilaisista, joita uhkaa nälänhätä. WFP:n arvion mukaan vain viitisen prosenttia maan asukkaista pystyy hankkimaan itselleen joka päivä jonkinlaisen aterian.
Uusimmat
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
Lataa lisää