Sebastien Ogier yritti näpäyttää Jari-Matti Latvalaa – suomalaispomolta napakka vastaus: "Täytyy korjata"
Jari-Matti Latvala oli viime viikonloppuna tapahtumien ytimessä Kroatian MM-rallissa.
Asvalttikilpailun ratkaisu nähtiin päätöspäivänä, kun rallin kärjessä taistelleet Thierry Neuville ja Elfyn Evans sortuivat ajovirheisiin samalla erikoiskokeella. Näin kärkikaksikon takana kytännyt Toyotan Sebastien Ogier onnistui nousemaan kisan voittoon.
Toyotan tallipäällikkö Latvala oli seuraamassa kyseistä erikoiskoetta.
– Otin aikoja kellollani. Ensin tuli Elfyn, ja hän oli noin 18 sekuntia nopeinta väliaikaa jäljessä. Ajattelin, että tämä ei ole kovin hyvä juttu. Sitten tuli Thierry, ja hänkin oli 17-18 sekuntia jäljessä, mutta hänen autostaan puuttui vieläkin enemmän osia. Mietiskelin, että tällaista ei tapahdu kovinkaan usein, Latvala kertasi.
Omalla ajourallaan Latvala kävi useita samankaltaisia kamppailuja voitosta. Suomalaiskuljettajalle tuli Kroatian taistosta mieleen eräs tasainen vääntö 14 vuoden takaa.
– Nämä tapahtumat muistuttivat minua vuoden 2010 Uuden-Seelannin rallista. Lähdimme viimeiselle erikoiskokeelle, jolla Sebastien Ogier ja Sebastien Loeb kävivät ulkona, ja minä onnistuin voittamaan rallin, vaikken ollutkaan niin nopea. Myös Petter Solberg ajoi ulos samalla pätkällä. Nyt Kroatiassa tapahtui sama juttu: Sebastien Ogier voitti rallin samalla taktiikalla, jota käytin vuonna 2010, Latvala naureskeli.
Vuoden 2010 Uuden-Seelannin MM-ralli tarjosi todellakin huikeaa draamaa viimeiselle erikoiskokeelle saakka. Ennen päätöspätkää Ogier johti kisaa, mutta Latvala, Solberg ja Loeb eivät olleet mahdottoman kaukana ennen 30-kilometristä Whaanga Coastin erikoiskoetta. Lopulta Latvala otti voiton 2,4 sekunnin erolla Ogieriin.
Ogierin mukaan Latvala on muistuttanut häntä useammin kuin kerran kyseisen rallin lopputuloksesta.
– Jari-Matti on rallin kävelevä tietosanakirja. Hän muistaa kaikki tilastot. Ja olen varma, että hän pitää juuri tästä tilastosta, koska hän voitti kyseisen kisan, Ogier sanoi.
Samalla Ogier päätti hieman antaa takaisin Latvalalle.
– Hän unohti mainita sen, että hänellä ei ollut kovinkaan varovainen taktiikka kyseisellä erikoiskokeella, sillä hän puski pätkällä helvetin kovaa ja hänellä oli valtava tilanne, mutta hän selvisi siitä säikähdyksellä. Mutta lopulta se kannatti, Ogier näpäytti naureskellen.
Ranskalaisen sivallus ei uponnut perille, sillä Latvala iski vielä takaisin.
– Itse asiassa minun täytyy hieman korjata. Vuonna 2008 menin ulos samalla pätkällä ja vaurioitin autoa samankaltaisessa kamppailussa. Olinkin päättänyt, että vuonna 2010 en tee samanlaista virhettä, Latvala myhäili.
Latvalan muisti on pettämätön. Vuoden 2008 Uuden-Seelannin rallissa hän oli ennen kahta viimeistä erikoiskoetta voittokamppailussa Mikko Hirvosen, Dani Sordon ja Sebastien Loebin kanssa. Tuolloin Whaanga Coastin monsteripätkä oli ohjelmassa viimeistä edellisenä pikataipaleena, jolla Latvala ajoi tuolloin ulos ja keskeytti toiselta sijalta.
Uusimmat
-
05:55
Kommentti: Yksi häikäisevä fakta unohtuu nyt Leijonista
-
05:50
Tarjan bongaaman 14 vuotta vanhan pullopostin kirjoittaja löytyi: "Ei maistu siideri enää!"
-
05:44
Lakkolait tarkoitus hyväksyä valtioneuvoston istunnossa
-
05:32
Euroviisujen Israel-kohu paljasti syvän vastakkainasettelun – näin kahtiajakautuneessa Suomessa nyt elämme
-
05:23
Hamas: Israelin vaatimukset ja hyökkäys Rafahiin jumiuttaneet aseleponeuvottelut
-
05:15
Polttomurhaa valmistellut mies vannoi rakkauttaan kaunopuhein – viestittely paljastaa, miten uhri yritti päästä ex-puolisosta eroon
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
Lataa lisää