Lounais-Suomen poliisi on saamassa valmiiksi Salossa tammikuussa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan. Henkirikoksesta epäillään neljää henkilöä.
Epäilty henkirikos tapahtui torstaina 11. tammikuuta Salon Kiikalassa sijaitsevassa yksityisasunnossa, missä kuoli 41-vuotias mies.
Lounais-Suomen poliisi on tutkinut asiaa murhana.
Se kertoo tiedotteessaan, että teosta epäillään neljää mieshenkilöä, jotka tunkeutuivat uhrin taloon. Tunkeutujat ovat 18–40-vuotiaita miehiä. He olivat varustautuneet erilaisin asein, joista ainakin yksi on ollut ampuma-ase. Kaikkia välineitä ei teossa käytetty.
– Yhdelläkään epäillyistä ei ollut aseen hallussapitoon oikeuttavaa lupaa, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Kuure Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Henkirikokseen uhriin kohdistettiin fyysistä väkivaltaa, minkä seurauksena hän menehtyi.
– Uhrin omaisten suojelemiseksi poliisi ei kerro tekotavasta tarkempia tietoja, Kuure sanoo.
Teon taustalla oletettu anastus
Tutkinnan alussa rikoksesta epäiltyjä oli kahdeksan. Tutkinnan aikana tiedot tapahtumista ennen tekoa, sen aikana ja sen jälkeen tarkentuivat, poliisi kertoo.
Saadun selvityksen perusteella rikosepäiltyjen määrä laski kahdeksasta neljään henkilöön. Kaikkia neljää epäillään yhdessä tehdystä murhasta teon suunnitelmallisuuden ja tekotavan takia.
– Teon taustalla on mitä ilmeisimmin ollut mahdollinen anastustapahtuma, josta tekijät uhria epäilivät. Esitutkinnan aikana ei selvinnyt, oliko tätä anastusta tosiasiallisesti tapahtunut, Kuure toteaa.
Ilmi myös useita muita rikosepäilyjä
Tutkinnan yhteydessä saatiin selvitettyä myös useita muita rikosepäilyjä. Murhaan jollakin tavalla liittyviä muita nimikkeitä ovat törkeä huumausainerikos, kaksi törkeää varkautta ja kaksi ampuma-aserikosta.
Lisäksi poliisi selvitti Salossa 3.12.2023 tapahtuneen törkeän pahoinpitelyn, jossa asianomistajaa lyötiin teräaseella.
Myös muita samoihin henkilöihin ja tapahtumiin liittyviä rikosepäilyjä on ollut esitutkinnan kohteena. Niissä rikosnimikkeet ovat olleet joko lieviä tai perusmuotoisia.
Murha-asian esitutkinta on loppuvaiheessa, ja se siirtynee syyteharkintaan lähiaikoina. Määräaika syytteen nostamiselle on 16. toukokuuta.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää