Maailman tunnetuimpiin taideteoksiin kuuluva Leonardo da Vincin maalaama Mona Lisa saattaa tulevaisuudessa saada oman huoneen Louvren taidemuseoon Pariisissa, kertoi museon johtaja lauantaina.
Louvren johtajan Laurence de Carsin mukaan monet ihmiset tulevat museoon vain nähdäkseen arvoituksellisesti hymyilevän Mona Lisan, minkä vuoksi olisi paikallaan, että sitä pääsisi paremmin ihailemaan.
– On aina turhauttavaa, jos ei voi tarjota kävijöille parasta mahdollista vastaanottoa, kuten on tilanne Mona Lisan kohdalla. Uskon, että tarvitaan parempi ratkaisu, museon johtaja aprikoi radiohaastattelussa.
Viime vuonna Louvressa kävi yhdeksän miljoonaa ihmistä. Des Carsin mukaan 80 prosenttia kävijöistä – 20 000 joka päivä – halusi nähdä Mona Lisan.
Nykyisin Mona Lisa majaillee museon suurimmassa salissa yhdessä muiden 1500-luvun venetsialaisen maalaustaiteen mestarien töiden kanssa.
Uusimmat
-
12:29
F1-kuski teki monivuotisen jatkosopimuksen
-
12:19
Poliisioperaatio Santahaminan varuskunta-alueella – yksi henkilö loukkaantunut
-
12:17
Venäjän Zaharova uhoaa jälleen
-
12:09
Valvontaisku Helsinki-Vantaan lentokentän takseihin – näin kävi
-
12:02
Leijonien seuraava vastustaja antoi myrskyvaroituksen – tajuton temppu sai pelaajat sekaisin: "Mahdoton uskoa"
-
12:02
Archie Cruzia syytetään neljästä rikoksesta
-
12:00
Alkon parhaat hanaviinit 2024! Asiantuntijat ylistävät hinta-laatusuhdetta
-
12:00
Rajan reserviläisiä voidaan pian määrätä turvaamaan itärajaa – uusi laki tekeillä pikavauhtia
-
11:59
Valiokunta esittää uuden alkoholilain hylkäämistä – Päivi Räsänen kannattaa päätöstä
-
11:57
Orpo tapaa eduskuntaryhmien johtoa käännytyslaista
-
11:42
Tässä kunnossa murha-auto oli löytymisen jälkeen – perheenäiti kuoli häkämyrkytykseen paljon julmemman suunnitelman sijaan
-
11:36
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
11:17
Ukrainan joukot vetäytyneet Harkovan alueella
-
11:11
Putinin tuoliruletti on ansa – länttä viety "kuin pässiä narussa"
-
11:11
Iivo Niskanen järjesti yllätyksen
-
11:01
Salkkarit-tähti Axel Milliam nappasi uuden roolin kansainvälisestä elokuvasta
-
11:00
MM-joukkueen hotellilla räiskyi yömyöhään – päävalmentajalta raju yllätys
-
10:51
Jättitutkimus paljastaa, millaiset ruoat voivat viedä ennenaikaiseen hautaan
-
10:37
Leijonien MM-joukkueesta kalkkiviivoilla pudonnut puolustaja siirtyy Tapparaan
-
10:31
Dronehyökkäys: Venäjä sulki hetkeksi kaksi lentokenttää
-
Lataa lisää