Ryöstäjät iskivät kauppaan viidakkoveitsen kera – myyjän rohkea teko jätti rikolliset nalkkiin
Valvontakamerat tallensivat hetken, kun ryöstäjäkaksikko yritti ryöstää Taas Express -kaupan viidakkoveitsellä Iso-Britanniassa.
Ryöstöyritys tapahtui Smethwickin kaupungissa 18. huhtikuuta. KameraOnen julkaisemalla valvontakameratallenteella kaksi kasvonsa peittänyttä poikaa astuu kauppaan sisään. Toisella ryöstäjistä on viidakkoveitsi kädessään, jolla hän uhittelee myyjää antamaan rahaa. Poika nappaa samalla taskuunsa tuotteita hyllystä.
Tiskin takana oleva myyjä siirtyy kuitenkin rohkeasti ryöstäjien lähelle ja pyrkii kohti ulko-ovea. Yhtäkkiä myyjä ottaa juomahyllystä viinipulloja, jotka hän heittää maahan hidastaakseen ryöstäjiä ja pakenee samalla ulos sulkien oven perässään.
Toinen ryöstäjistä ehtii ennen myyjää ulos. Viidakkoveistä heilutellut poika jää kuitenkin kauppaan.
Myyjän ja ryöstäjän välille syntyy kova taisto ovella, mutta kaupan ulkopuolella olevien sivullisten avulla ovi saadaan suljettua. Kauppaan jäänyt poika hakkaa vimmastusti ulko-oven ikkunaa rikki, mutta ei pääse pakenemaan.
Tallenteella näkyy myös kolmas henkilö, joka vaikuttaa jääneen ryöstäjän panttivangiksi. Hänen epäillään kuitenkin olevan osa ryöstäjäjoukkoa.
– Hän käyttäytyy kuin olisi asiakas, joka pyytää päästä ulos, mutta hän tuli ensin sisään tarkistaakseen, että kauppa on tyhjä, ja näkee, että täällä on vain yksi henkilö, ennen kuin hän soittaa ryöstäjille kännykällään, myymälän omistaja Rajasingam Tharshiya kertoo KameraOnen mukaan.
Kaupassa olleet kaksi ryöstäjää pakenivat kylpyhuoneen ikkunan kautta poliisien saapuessa paikalle. West Midlandsin poliisin mukaan 17-vuotias poika pidätettiin lopulta myöhemmin epäiltynä ryöstöstä.
Katso yllä olevalta videolta, kuinka tilanne kaupassa eteni.
Uusimmat
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
Lataa lisää