Ronnie O'Sullivanilla oli syytä hymyyn, jos hän silmäili snookerin MM-kisojen kaaviota avauskierroksen jälkeen. Ennätyksellinen sijoitettujen pelaajien putoamissuma tasoittaa ensimmäisessä ottelussaan jyränneen englantilaistähden tietä mahdolliseen kahdeksanteen maailmanmestaruuteen.
– Ronnien ympärillä on aura, jonka tuntee. Hän pelaa sinut asemiin, mihin moni ei pysty. Se on painajaismaista, Page kuvaili BBC:n mukaan tappionsa jälkeen.
O'Sullivan oli turnauksen suurin voittajasuosikki jo ennen kisoja, eivätkä avauskierroksen tapahtumat ainakaan heikentäneet hänen asemiaan. Kaavion sijoitetuista pelaajista kahdeksan eli puolet – Luca Brecel, Mark Selby, Mark Williams, Ding Junhui, Ali Carter, Gary Wilson, Zhang Anda ja Barry Hawkins – putosi heti kättelyssä. Näin on tapahtunut MM-historiassa vain kolmesti aiemmin, vuosina 1980, 1992 ja 2012.
O'Sullivanin puolella kaaviota on hänen lisäkseen enää kaksi sijoitettua pelaajaa, Judd Trump ja Tom Ford, ja hekin kohtaavat toisensa 2. kierroksella. Tuo ottelu käynnistyi torstaina, ja Trump johtaa erin 6–2.
– Näistä MM-kisoista voi tulla juhlakulkue. Näyttää siltä, että hän (O'Sullivan) asemissa, kaavio on avautumassa hänelle, urallaan seitsemän MM-titteliä O'Sullivanin tavoin voittanut Stephen Hendry kommentoi BBC:lle.
– Hänen puolellaan kaaviota oli kaksi pelaajaa, Mark Williams ja Zhang Anda, jotka olivat voittaneet hänet kuluvalla kaudella. Heistä molemmat on ulkona. Kaaviossa on vielä Judd Trump, mahdollinen välierävastustaja, joka ei ole voittanut O'Sullivania sitten vuoden 2020, Hendry jatkoi.
Juttu jatkuu kuvan alla.
O'Sullivan selvästi pitää hänen näkymistään. Voittonsa jälkeen hän kommentoi, että maailmanmestaruuden saavuttaminen vielä yli 50-vuotiaana on hänelle täysin mahdollista.
– Tiedän, että omaan kyvyt siihen. Kyse on vain oikean kaavan löytämisestä. Olen jo rikkonut snookerin säännöt. Pelaan edelleen hyvin 48–49-vuotiaana, ja näen nyt, mikä on mahdollista.
– Olen tehnyt tätä 30 vuotta. Urani on snookerhistorian upein, O'Sullivan summasi itsevarmasti.
Seuraavaksi O'Sullivan kohtaa walesilaisen Ryan Dayn, joka nousi keskiviikkona 5–8-asemista hienoon 10–8-voittoon Barry Hawkinsista. Kaksikon välinen toisen kierroksen taisto starttaa ensi sunnuntaina ja pelataan päätökseen maanantaina.
Snookerin MM-kisojen 2. kierros:
Yläkaavio
David Gilbert – Robert Milkins (16)
Stephen Maguire – Shaun Murphy (8)
Joe O'Connor – Kyren Wilson (12)
John Higgins (13) – Mark Allen (4)
Alakaavio
Judd Trump (3) – Tom Ford (14)
Jak Jones – Si Jiahui
Jack Lisowski – Stuart Bingham
Ryan Day – Ronnie O'Sullivan (2)
Suluissa sijoitettujen pelaajien ranking MM-turnauksessa. Allekkain olevien ottelujen voittajat kohtaavat puolivälierissä.
Uusimmat
-
07:27
Baltimoren siltaturmasta uutta tietoa – jättialus kärsi useista sähkökatkoista
-
07:25
Venäjä: Ukraina tehnyt "massiivisen" ATACMS-iskun Krimille
-
07:01
Leijonissa loistaa nyt "erilainen Kapanen" – merkittävä paljastus sensaatiopelaajan NHL-virityksistä
-
06:51
Florida ei saanut sarjaa poikki – vastustaja nappasi Anton Lundellia kurkusta
-
06:31
Nämä ovat yleisimmät mokat inssissä – autokoulunopettaja muistaa yhden oppilaan nerokkaan hoksauksen
-
06:29
Olli Jokiselta kutkuttava tieto NHL-supertähdestä – "Helenius kuulostaisi aika hyvältä"
-
06:22
Kisassa turisteista Suomi häviää kilpailijoilleen – yksi kaukomaa tekee asiat niin hyvin, että professori ottaisi heiltä oppia
-
06:14
Mies pahoinpiteli vaimoaan ja uhkasi turmella kasvot hapolla – toimi lääkärikäynneillä puolisonsa tulkkina
-
06:03
Reuters: Trumpin lentokone osui toiseen lentokoneeseen
-
06:02
Kommentti: Euroviisut – pilalla, pelkkää politiikkaa tilalla?
-
05:55
Oletko huomannut? Leijonien MM-maaleissa toistuu nyt sama kaava – yksi taho on ylistyksen kohteena
-
05:48
Tavallisen suomalaisen tietokoneelle yritetään tunkeutua monta kertaa minuutissa – näin estät tietomurron
-
05:29
USA: Gazan väliaikainen satama ehkä käyttöön lähipäivinä
-
05:27
Onko kirkko valmis homoliitoille? Pappien enemmistö kannattanut jo vuosia, kirkon päättäjät eivät vieläkään – MTV seuraa kirkolliskokousta
-
05:25
Helleraja voi ylittyä tänäänkin
-
05:20
USA tekee yli miljardin asekaupan Israelin kanssa
-
05:13
Nordealla ongelmia: Asiakkaiden tilit vaikuttivat kadonneen
-
02:00
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla eniten ongelmia – sairastavuus ja työkyvyttömyys suurinta
-
00:02
Erling Haaland nosti Cityn kiinni mestaruuteen – Tottenham-faneille maistuva tappio
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
Lataa lisää