Pöllöraati pohti seksuaalisen suuntautumisen merkitystä vaaleissa: "Valtaosa ihmisistä on kuitenkin heteroja"
MTV Uutisten tällä viikolla julkaiseman kyselyn mukaan 38 prosenttia Alexander Stubbin (kok.) äänestäjistä sanoo, että seksuaalinen suuntautuminen oli merkittävä syy olla äänestämättä Pekka Haavistoa presidentinvaalien toisella kierroksella.
Ilta-Sanomien yhteiskuntatoimituksen esimies Hanna Vesala sanoo Huomenta Suomen Pöllöraadissa, että Haaviston seksuaalinen suuntautuminen kupli pinnan alla vaalikampanjan aikana jo pitkään ennen loppusuoraa ja toista kierrosta.
– Ihmiset pohtivat kahviloissa ja kuppiloissa, että miten Suomi voisi esimerkiksi edustaa Saudi-Arabiassa, Vesala sanoo.
Vesala esittää tähän pohdintaan kaksi vasta-argumenttia.
– Ensinnäkin, kuinka monta kertaa Sauli Niinistö on käynyt vienninedistämismatkalla Saudi-Arabiassa? Toisaalta olisiko niin, että Saudi-Arabia päättäisi millainen presidentti Suomella voisi olla? Vesala kysyy.
Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajan Jouni Kemppaisen mielestä Haavisto kommentoi seksuaalisuudestaan noussutta keskustelua nokkelasti ja luovasti.
– Olisin vähän toista mieltä siitä, ratkaisiko tämä vaaleja. Mutta saattoi se osalle olla valintaan vaikuttava tekijä, Kemppainen sanoo.
Myös MTV Uutisten uutispäätoimittajan Ilkka Ahtiaisen mukaan voitto ei jäänyt kiinni seksuaalisesta suuntautumisesta, sillä MTV:n kyselyn mukaan merkittävin ehdokasvalintaan vaikuttanut seikka oli puoluekanta.
– Väittäisin, että homoseksuaali porvari voisi tulla Suomessa valituksi tasavallan presidentiksi, Ahtiainen sanoo.
Vesala muistuttaa, että ero Haaviston ja Stubbin välillä oli toisella kierroksella historiallisen pieni, vain alle 100 000 ääntä. Hän kertoo yllättyneensä ehdokkaiden tasaisuudesta.
– Silloin pienetkin tekijät tulevat mukaan kuvaan ja vaikuttavat lopputulokseen, Vesala sanoo.
Lue myös: MTV:n kysely: Haaviston seksuaalinen suuntautuminen vaikutti valtaosaan Stubbin äänestäjistä
Oliko seksuaalisesta suuntautumisesta myös hyötyä?
Ahtiainen ei pidä yllättävänä sitä, että seksuaalinen suuntautuminen on vaikuttanut ihmisten äänestyspäätökseen.
– Valtaosa ihmisistä on kuitenkin heteroja. Ihan sen perusteella on voitu päätyä äänestämään kehyskunnissa, joissa vaalit ratkaistiin, Ahtiainen sanoo.
Vesala kertoo ymmärtävänsä Haavistoa, joka kommentoi keskustelua toteamalla, että hänen seksuaalinen suuntautumisensa ei ole enää uusia asia.
– Nämä olivat hänelle nyt kolmannet vaalit. Kuinka monta kertaa hänen pitää vaaleissa kertoa tästä asiasta?
Ahtiainen nostaa esiin, että Haavisto saattoi myös hyötyä hänen seksuaalisen suuntautumisensa ympärillä käydystä keskustelusta.
– Kyselyssä kahdelletoista prosentille seksuaalinen suuntautuminen oli ainakin jossain määrin nimenomaan syy äänestää Haavistoa.
Kemppainen ei pidä tätäkään merkittävänä vaalitulokseen vaikuttaneena tekijänä.
– Tässä oli muita asioita, jotka saattoivat ratkaista paljon enemmän, Kemppainen sanoo.
Uusimmat
-
06:35
Tietty tunne vatsassa saattaa paljastaa hengenvaarallisen "aikapommin" – pidä silmällä oireita
-
06:34
Kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset tänään julki
-
06:30
Jukka Jalonen hämmästelee outoa MM-sotkua – "Ei mitään järkeä"
-
06:17
Carolina pelasti jälleen nahkansa – Jesperi Kotkaniemi päätti tuskaisen putkensa
-
06:15
Näin Oulun murhasta syytetty mies kertoi tunteja kestäneestä kidutuksesta – "Silleen mulle on opetettu tuo homma"
-
06:11
Blinken yllätysvierailulla Ukrainassa
-
06:06
Miekkavalaat upottivat purjeveneen Gibraltarilla
-
06:03
Roosa, 9, haluaa olla isona eläinlääkäri – koki ikimuistoisen yllätyksen synttäreillään
-
06:02
Krista Pärmäkoski paljasti sisäpiiritietoa Antti Tuiskun hiihtoprojektista
-
05:46
Kommentti: Kuiskutteleeko Putin georgialaispoliitikkojen korviin?
-
05:37
HS: Helsingin pormestari Juhana Vartiaisen kannatus jatkokaudelle vähäistä omien parissa
-
05:24
Ensimmäinen YK:n ulkomainen työntekijä kuollut Gazan sodassa – tämä tapauksesta tiedetään
-
05:14
Olkiluoto 3:n huoltotauon määrä päättyä tänään – näin se näkyy sähkön hinnassa
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
Lataa lisää