Suomen alle 18-vuotiaiden poikien jääkiekkomaajoukkueen puolustaja Aron Kiviharju näyttää kaulaansa ommeltuja rujonnäköisiä tikkejä Espoossa järjestettävien MM-kilpailujen haastattelualueella ja kommentoi reilu vuorokausi aiemmin kokemiaan kauhunhetkiä.
Kiviharju sai torstaina luistimen viillon kaulaansa, kun Suomi aloitti MM-urakkansa. Tikkauksen ja verisen pelipaidan vaihtamisen jälkeen hän jatkoi peliä. Suomi voitti Latvian 3–1.
LUE MYÖS: 7–0: Pikkuleijonat teki rujoa jälkeä
Perjantaina Kiviharju johti takalinjoilta jälleen Suomen peliä, kun Pikkuleijonat murskasi Norjan 7–0.
– Tikit olivat aika huomaamattomat pelatessa. Sen verran elää pelihuumassa, ettei niillä ollut mitään merkitystä, hän kertoi murskavoiton jälkeen.
Kiviharju tajusi heti, että pahemminkin olisi voinut käydä.
– En nähnyt haavaa kertaakaan, mutta se oli syvä. Senteistä kiinni. Saan kiitää yläkerran herraa tai jotain, ettei mennyt viisi senttiä alemmas. Sitten jälki olisi voinut olla kamalaa, enkä halua edes miettiä. Nyt kävi onni onnettomuudessa.
Ikävien uutisten kausi
Luistimen aiheuttamat viiltovammat ovat olleet otsikoissa viime vuosina.
Esimerkiksi Suomen naisten maajoukkueen pelaajista Jenni Hiirikoski ja Petra Nieminen ovat loukkaantuneet pahannäköisesti Ruotsin naisten pääsarjassa. Miesten maajoukkueen menestyspelaaja Teemu Hartikainen loukkaantui helmikuussa Sveitsin liigassa.
Entiselle NHL-pelaajalle Adam Johnsonille kävi pahin mahdollinen Britannian kaukaloissa. Hän kuoli viiltovamman seurauksena viime syksynä.
Kiviharju haluaa muistuttaa varusteiden oikeaoppisesta käyttämisestä.
– Kannattaa laittaa kaulasuojat ja muutkin viiltosuojat kaikkialle, mihin vain pystyy.
Tuohan on hyvä viesti nuoremmille junioreille Pikkuleijonien pelaajalta.
– Ehdottomasti. Ja vanhemmille myös, Kiviharju alleviivasi.
Polvivamma tekee varovaiseksi
Kiviharjun tällä kaudella on sattunut ja tapahtunut muutenkin. Hän loukkasi syksyllä polvensa HIFK:n harjoituksissa ja joutui leikkaukseen, mutta toipui ajoissa alle 18-vuotiaiden MM-kotikisoihin.
Polvi vaatii erityishuomiota vieläkin. Kiviharju jäi kaartelemaan kaukaloon, kun muut Suomen pelaajat poistuivat pukuhuoneeseen Norja-ottelun toisen erän päätyttyä.
– Varmaan oli sen verran happoa jaloissa, että piti vähän pyöriä ja saada karstat pois. Ei sen ihmeempää. Pelissä ei tullut mitään tälliä vaan pitää tehdä ekstrahommia polven vuoksi, että saa hapot pois jaloista, hän avasi varotoimenpidettään.
Uusimmat
-
12:29
F1-kuski teki monivuotisen jatkosopimuksen
-
12:19
Poliisioperaatio Santahaminan varuskunta-alueella – yksi henkilö loukkaantunut
-
12:17
Venäjän Zaharova uhoaa jälleen
-
12:09
Valvontaisku Helsinki-Vantaan lentokentän takseihin – näin kävi
-
12:02
Leijonien seuraava vastustaja antoi myrskyvaroituksen – tajuton temppu sai pelaajat sekaisin: "Mahdoton uskoa"
-
12:02
Archie Cruzia syytetään neljästä rikoksesta
-
12:00
Alkon parhaat hanaviinit 2024! Asiantuntijat ylistävät hinta-laatusuhdetta
-
12:00
Rajan reserviläisiä voidaan pian määrätä turvaamaan itärajaa – uusi laki tekeillä pikavauhtia
-
11:59
Valiokunta esittää uuden alkoholilain hylkäämistä – Päivi Räsänen kannattaa päätöstä
-
11:57
Orpo tapaa eduskuntaryhmien johtoa käännytyslaista
-
11:42
Tässä kunnossa murha-auto oli löytymisen jälkeen – perheenäiti kuoli häkämyrkytykseen paljon julmemman suunnitelman sijaan
-
11:36
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
11:17
Ukrainan joukot vetäytyneet Harkovan alueella
-
11:11
Putinin tuoliruletti on ansa – länttä viety "kuin pässiä narussa"
-
11:11
Iivo Niskanen järjesti yllätyksen
-
11:01
Salkkarit-tähti Axel Milliam nappasi uuden roolin kansainvälisestä elokuvasta
-
11:00
MM-joukkueen hotellilla räiskyi yömyöhään – päävalmentajalta raju yllätys
-
10:51
Jättitutkimus paljastaa, millaiset ruoat voivat viedä ennenaikaiseen hautaan
-
10:37
Leijonien MM-joukkueesta kalkkiviivoilla pudonnut puolustaja siirtyy Tapparaan
-
10:31
Dronehyökkäys: Venäjä sulki hetkeksi kaksi lentokenttää
-
Lataa lisää