Pelijohtajat äänestivät: Tässä Superpesiksen mestarisuosikit
Miesten Superpesiksen kausi 2024 käynnistyy viikonloppuna perinteeksi muodostuneella tavalla Espanjan Fuengirolassa.
Elolan kentällä nähdään huippuottelu, kun pelinjohtajien ennakkosuosikiksi nimetty Vimpelin Veto kohtaa Joensuun Mailan sunnuntaina.
Viime kauden hopeamitalisti Veto jahtaa mestaruutta uuden pelinjohtajansa Kari Kleemolan voimin.
Miehissä hallitseva mestari Sotkamon Jymy ylsi ennakkosuosikeissa kolmoseksi, mutta aikoo taistella mestaruudesta uuden pelinjohtajansa Iiro Haimin alaisena.
Muutosten tuulia nähdään myös sääntöpuolella sekä sarjajärjestelmässä. Tulosruudun ennakkojutussa, jonka voit katsoa jutun yllä olevalta videolta, selviää, miltä uudistunut kausi näyttää.
Naisten sarjakauden avausottelu pelataan lauantaina, kun Rauman Fera ja Seinäjoen Maila-Jussit ottavat mittaa toisistaan.
Naisissa ennakkosuosikiksi pelinjohtajat ovat asettaneet viime kauden hopeajoukkueen Manse PP:n. Listauksen toiselle yltää viime kaudella pronssia napannut Lapuan Virkiän.
– Odotan yleisesti tosi tasaista kautta. On paljon hyviä joukkueita, ja sitten meiltä minä odotan parasta kautta ainakin viiteen vuoteen. Pronssin kirkastaminen vaatii itseluottamusta ja tasaista suoritustasoa, Lapuan Virkiän kapteeni Anni Heikkilä sanoo.
Uusimmat
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Slovakian pääministeri taistelee hengestään salamurhayrityksen jälkeen – tämä epäillystä ampujasta tiedetään
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
19:09
Tältä näyttää Salkkarit-tähti Hanna Kinnusen hulppea mökki
-
19:01
Miten näpyttelet tekstiviestin? Tapa saattaa paljastaa ikäsi
-
19:01
Veikkaus on käytännössä jo menettänyt monopoliaseman verkossa – tämä kaikki voi pian muuttua
-
18:57
Michael Schumacherin omaisuutta myytiin miljoonilla euroilla – huutokaupassa erikoinen käänne
-
18:52
Helsingin kaupungin tietomurtajaa motivoi raha – taustalla todennäköisesti kansainvälinen rikollisuus
-
18:36
Biden on menettämässä tärkeitä äänestäjiä Gazan tilanteen vuoksi: "En välitä vaikka kuolisit!"
-
18:16
Välikysymyskeskustelu kuumensi tunteita: "Ei talous lähde kasvuun kahta kättä roikottamalla"
-
18:11
Olympiaurheilija käytti humalaan juottamaansa nuorta seksuaalisesti hyväksi – elinikäinen toimintakielto
-
18:11
Presidentti Stubb tuomitsee jyrkästi Slovakian pääministeriin kohdistuneen hyökkäyksen
-
18:10
Nainen löytyi hukkuneena Lestijärvellä
-
Lataa lisää