Outo näky kaukalon yllä hämmensi MM-kisoissa Espoossa – "Katsoin varmaan 100 kertaa"
Pikkuleijonien päävalmentaja nosti katseen mediakuutiota kohti turhaan "varmaan 100 kertaa". Maalivahti joutui vilkuilemaan olkapäänsä yli.
Jääkiekon alle 18-vuotiaiden poikien MM-kilpailut käynnistyivät torstaina Espoossa ja Vantaalla. Järjestelyt toimivat muuten jouhevasti, mutta Espoossa katsojia, pelaajia ja valmentajia odotti yksi ikävä yllätys: areenan mediakuutiolla näkyi vain kellonaika ja suttuinen kuva televisiolähetyksestä.
Pelikelloa, tulosta ja jäähyaikoja pystyi seuraamaan kaukalon päätyyn kyhätyltä valotaululta. Tämä oli ongelmallista osalle katsojista ja etenkin maalivahdeille, joista toinen vuorollaan pelasi selkä valotauluun päin. Lehdistökatsomostakin oli rajallinen näkyvyys valotaululle.
– Toisessa erässä piti katsoa selän taakse, Suomen maalivahti Petteri Rimpinen tuumi torstaina Latviasta otetun 3–1-voiton jälkeen.
Kiekko-Espoota Mestiksessä edustanut Rimpinen pelaa MM-kiekkoa kotihallissaan, joten keskiympyrän yläpuolella areenan kattorakenteissa roikkuvan mediakuution vilkuilu on hänelle tuttua, selän taakse vilkuilu ei niinkään.
– Katsoin vanhasta muistista kuutiolle ja tajusin, ettei siellä ole kuin kellonaika. Ei ollut paljon hyötyä katsoa.
Myös Pikkuleijonien päävalmentaja Marko Kauppinen oli hämmentynyt.
– Katsoin varmaan 100 kertaa kellotaulua. Sitten opin katsomaan tänne päätyyn, Kauppinen kommentoi asiaa päädyn valotaulun takana olevalla haastattelualueella.
Liigakuntoon ensi kaudeksi
Kiekko-Espoo nousi ensi kaudeksi Mestiksestä Liigaan. STT:n tietojen mukaan mediakuutio vaihdetaan kesällä uuteen.
Yllättikö mediakuution pimeneminen maalivahti Rimpisen?
– Tietyllä tapaa se tuli yllätyksenä. Harjoitusottelussa oli normaali mediakuutio. Saimme tuon (valotaulun) käyttöön. Ei se peliä haittaa.
Selän taakse vilkuilemalla Rimpinen pysyi tilanteen tasalla esimerkiksi siitä, kuinka monta sekuntia Suomella oli jäljellä ylivoima-aikaa. Toisessa päädyssä peliä pyörittäville joukkuetovereille hän hakkasi merkkiä mailalla jäähän oikea-aikaisesti kuin mediakuutio-ongelmaa ei olisi ollutkaan.
Viesti meni perille kenttäpelaajille, joiden työhön pelikellon erikoinen sijainti ei niin paljoa vaikuttanut.
– Onneksi päädyssä oli kello. Sitä pystyi katsomaan. Kyllä se (mediakuution pimeneminen) varmasti maalivahdeilla vaikutti enemmän kuin meillä kenttäpelaajilla, Suomen hyökkääjä Emil Hemming sanoi.
Uusimmat
-
11:57
Orpo tapaa eduskuntaryhmien johtoa käännytyslaista
-
11:42
Tässä kunnossa murha-auto oli löytymisen jälkeen – perheenäiti kuoli häkämyrkytykseen paljon julmemman suunnitelman sijaan
-
11:36
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
11:17
Ukrainan joukot vetäytyneet Harkovan alueella
-
11:11
Putinin tuoliruletti on ansa – länttä viety "kuin pässiä narussa"
-
11:11
Iivo Niskanen järjesti yllätyksen
-
11:01
Salkkarit-tähti Axel Milliam nappasi uuden roolin kansainvälisestä elokuvasta
-
11:00
MM-joukkueen hotellilla räiskyi yömyöhään – päävalmentajalta raju yllätys
-
10:51
Jättitutkimus paljastaa, millaiset ruoat voivat viedä ennenaikaiseen hautaan
-
10:37
Leijonien MM-joukkueesta kalkkiviivoilla pudonnut puolustaja siirtyy Tapparaan
-
10:31
Dronehyökkäys: Venäjä sulki hetkeksi kaksi lentokenttää
-
10:19
TEM: Työllisyysaste putoaa selvästi tänä vuonna
-
10:18
Ilves hankki Leijonien olympiavoittajan
-
10:13
Lääkäriliitolta radikaali ehdotus soteongelmiin: "Paras lääkärille, potilaalle ja yhteiskunnalle"
-
10:11
Nordean pankkipalveluissa häiriö yön aikana – asiakkaiden tilit vaikuttivat kadonneen
-
10:02
Putin ylistää Kiinan Xi:tä: "Rakas ystävä"
-
10:00
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmon ukaasi järkyttää
-
09:39
Karhu liikkui Lieksan keskustassa
-
09:38
Huuhkajien luottopelaajan jalka murtui – sivuun kuukausiksi
-
09:31
Kanadan romahdukselle armotonta kuittailua jopa jääkiekkoliitolta
-
Lataa lisää