Onko EU-ero vielä perussuomalaisten tavoite? Riikka Purra kiersi kysymyksen
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ei myönnä eikä kiellä MTV Uutisten haastattelussa, onko EU-ero vielä puolueen pitkän aikavälin tavoite.
Perussuomalaiset julkaisi tänään eurovaaliohjelman, jonka mukaan Suomella on oltava poikkeustilanteisiin toimintasuunnitelma, "jos esimerkiksi jokin ulkoinen kriisi tai sokki hajoittaa unionin".
Lähitulevaisuudessa Suomen yksipuolinen EU-ero ei kuitenkaan ole perussuomalaisten mielestä realismia.
Vielä vuoden 2019 eurovaaliohjelmassa EU-ero oli perussuomalaisten pitkän aikavälin strateginen tavoite. Tällaista mainintaa ei ole vuoden 2024 eurovaaliohjelmassa.
Ketä äänestää tulevissa eurovaaleissa? Löydä ehdokkaasi MTV Uutisten Vaalikoneesta! |
MTV Uutiset kysyi Riikka Purralta, onko vuoden 2019 tavoite nyt siis korvattu.
– Suomessa hyvin harvat, niin kansalaiset kuin puolueetkaan, kannattavat liittovaltiokehitystä. Mutta mikäli EU tähän suuntaan kuitenkin etenee, meillä pitää olla rohkeus miettiä asioita toisin, Purra kommentoi.
– Tämä ei ole akuutti tilanne tällä hetkellä eikä EU-ero ole realistista tällä hetkellä. Mutta totta kai Suomen itsenäisenä valtiona pitää varautua kaikkiin olosuhteisiin.
Mutta onko se pitkän aikavälin tavoite voimassa, että Suomen pitää erota EU:sta?
– EU-ero on ennemminkin viimesijainen keino päästä irti epäterveestä kehityksestä, joka ei ole Suomen edun mukaista.
Mutta ei enää niinkään tavoite?
– Ehkä jätän nämä tulkinta-analyysit median tehtäväksi.
Nykyhallitus ei laadi eroskenaarioita
Toimintasuunnitelman valmistelu EU-eron varalta kuuluisi Purran mukaan Suomessa hallitukselle ja sen alaisille ministeriöille, mutta perussuomalaiset on valmis antamaan panoksensa valmisteluun poliittisena puolueena.
Nykyinen hallitus ei kuitenkaan ole laatimassa toimintasuunnitelmia EU-eron varalle.
Suomen eurojäsenyyteen ei Purran mukaan liity erillisiä perussuomalaisten poliittisia tavoitteita, mutta puolue haluaa pitää yllä keskustelua siitä, minkälaisia ongelmia yhteisvaluuttaan liittyy.
Uusimmat
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
Lataa lisää