Sentteri Joel Embiid hurjasteli kaikkien aikojen parhaan esityksensä NBA:n pudotuspeleissä, kun hän nakutti 50 pistettä joukkueensa Philadelphia 76ersin voitossa New York Knicksistä.
76ers kaatoi Knicksin Embiidin johdattamana pistein 125–114 ja kavensi NBA:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelusarjan voitot lukemiin 1–2.
Embiidin tempusta vielä häikäisevämmän teki se, että hän pelasi kasvot osittain halvaantuneena. Supertähti on kärsinyt yli viikon ajan Bellin pareesista, äkillisestä kasvohermon halvauksesta.
– Melko ärsyttävää, vasen puoli kasvoistani, suuni ja silmäni, Embiid totesi.
– On ollut rankkaa, mutta en ole luovuttaja. On vain taisteltava kaiken läpi. Se on harmillista, niin minä sen näen. Mutta se ei ole tekosyy. On vain puskettava.
Bellin pareesin aiheuttaman osittaisen kasvohalvauksen akuutein vaihe kestää viikkoja, minkä jälkeen hermosto alkaa palautua pikkuhiljaa ennalleen. Täydellinen toipuminen koittaa yleensä puolen vuoden sisällä.
Embiid kertoo oireiden alkaneen alun perin päivä tai kaksi ennen 17. huhtikuuta Miamissa pelattua NBA:n pudotuspelikarsintaottelua. Migreenioireista ja oudoista tuntemuksista huolimatta Embiid taisteli tuossa ottelussa joukkueelleen 23 pistettä ja 15 levypalloa.
New York Knicksiä vastaan kahdessa Madison Square Gardenissa pelatussa tappio-ottelussa Embiid keräsi keskimäärin 31,5 pistettä ja yhdeksän levypalloa ottelua kohden.
Uusimmat
-
13:06
Leijonien ykkösketjuun iso muutos, Konsta Helenius jää rannalle – tällaisia muutoksia Leijonat tekee Prahassa
-
13:04
Lehti: EBU sakotti Ukrainan euroviisuedustajia poliittisista t-paidoista
-
12:29
F1-kuski teki monivuotisen jatkosopimuksen
-
12:19
Poliisioperaatio Santahaminan varuskunta-alueella – yksi henkilö loukkaantunut
-
12:17
Venäjän Zaharova uhoaa jälleen
-
12:09
Valvontaisku Helsinki-Vantaan lentokentän takseihin – näin kävi
-
12:02
Leijonien seuraava vastustaja antoi myrskyvaroituksen – tajuton temppu sai pelaajat sekaisin: "Mahdoton uskoa"
-
12:02
Archie Cruzia syytetään neljästä rikoksesta
-
12:00
Alkon parhaat hanaviinit 2024! Asiantuntijat ylistävät hinta-laatusuhdetta
-
12:00
Rajan reserviläisiä voidaan pian määrätä turvaamaan itärajaa – uusi laki tekeillä pikavauhtia
-
11:59
Valiokunta esittää uuden alkoholilain hylkäämistä – Päivi Räsänen kannattaa päätöstä
-
11:57
Orpo tapaa eduskuntaryhmien johtoa käännytyslaista
-
11:42
Tässä kunnossa murha-auto oli löytymisen jälkeen – perheenäiti kuoli häkämyrkytykseen paljon julmemman suunnitelman sijaan
-
11:36
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
11:17
Ukrainan joukot vetäytyneet Harkovan alueella
-
11:11
Putinin tuoliruletti on ansa – länttä viety "kuin pässiä narussa"
-
11:11
Iivo Niskanen järjesti yllätyksen
-
11:01
Salkkarit-tähti Axel Milliam nappasi uuden roolin kansainvälisestä elokuvasta
-
11:00
MM-joukkueen hotellilla räiskyi yömyöhään – päävalmentajalta raju yllätys
-
10:51
Jättitutkimus paljastaa, millaiset ruoat voivat viedä ennenaikaiseen hautaan
-
Lataa lisää