Naislääkärit ovat tutkimuksen mukaan parempia pitämään potilaansa hengissä: "Eroilla on merkittävä vaikutus potilaiden terveyteen"
Tutkimuksessa havaittiin, että naisten kuolleisuusprosentti laski, jos he kävivät naislääkärillä. Sama ilmiö toistui miespotilailla.
Tutkimuksen mukaan naislääkärit ovat parempia pitämään potilaansa elossa. Tutkimusta varten analysoitiin dataa vuosilta 2016–2019. Mukana oli noin 458 000 naispotilasta ja noin 319 000 miespotilasta.
Annals of Internal Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan naispotilaiden kuolleisuusprosentti oli 8,15, kun lääkäri oli nainen, mutta 8,38 prosenttia, jos lääkäri oli mies.
Myös miespotilaiden kohdalla naislääkärillä käyminen kannatti. Naisen hoitamilla potilailla kuolleisuusprosentti oli 10,15, kun mieslääkärillä käyneillä se oli 10,23 prosenttia.
– Tulos osoittaa, että nais- ja mieslääkärit harjoittavat lääketiedettä eri tavoilla, ja näillä eroilla on merkittävä vaikutus potilaiden terveyteen, tutkimusta tehnyt Yusuke Tsugawa muotoili tiedotteessa.
Naislääkäri saattaa kommunikoida paremmin naispotilaiden kanssa
Tutkijoiden mukaan eroille lääkäreiden tuloksissa voi olla monia syitä. On esimerkiksi mahdollista, että mieslääkäri aliarvioi naisen sairauden vakavuutta.
Vuoden 2017 tutkimuksen mukaan naispuolisen kirurgin leikkaamat potilaat saattavat pysyä paremmin hengissä kuin miesten operoimat.
Naisten kipua ei aina tunnisteta; esimerkiksi kuukautiskivut voivat sattua enemmän kuin sydänkohtaus. Viitteitä on siitäkin, että raskauspahoinvointi on alihoidettu vaiva, koska monilta lääkäreiltä puuttuu ajankohtainen tieto raskauspahoinvoinnin hoidosta; moni myös ajattelee, että pahoinvointi "kuuluu raskauteen".
Naislääkäri saattaa kommunikoida paremmin naispotilaiden kanssa, jolloin hän saa enemmän tärkeää tietoa diagnoosin tekemiseen. On myös mahdollista, että naispotilaalle on helpompaa tai mukavampaa paljastaa herkkiä tietoja naislääkärille tai olla hänen tutkittavanaan.
Hoito oli tapahtunut Yhdysvalloissa. Kaikki hoidetut olivat Medicare-sosiaalivakuutuksen omaajia, mikä voi osaltaan vaikuttaa tutkimuksen tuloksiin. Yusuke Tsugawan mukaan aihetta tulisi tutkia lisää.
– Aihepiirin parempi ymmärtäminen voisi johtaa sellaisten interventioiden kehittämiseen, jotka parantavat potilaiden hoitoa tehokkaasti.
Uusimmat
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
19:47
Leijonien Oliver Kapanen maalipörssin kärkeen, Suomi taltutti Norjan MM-jäällä – näin ottelu eteni
-
Lataa lisää