Näin Pelicans reagoi Saku Salmisen valtavaan pelikieltoon
Pelicansin toimitusjohtajan Lauri Pöyhösen mukaan lahtelaisseura ei lähde ainakaan tässä vaiheessa valittamaan Saku Salmisen saamasta neljän ottelun mittaisesta pelikiellosta.
Keskiviikkona SM-liigan kolmannessa finaaliottelussa nähtiin dramaattinen käänne, kun Pelicansin puolustaja Saku Salminen jyräsi vauhdilla Tapparan maalivahdin Christian Heljangon ylitse. Heljanko oli tilanteessa maalin takana, missä hän käsitteli kiekkoa. Salminen lähti karvaamaan, törmäten lopulta Heljankoon, joka tipahti nopeasti jäähän.
Video tapahtuneesta näkyy jutun yläreunasta.
Tapparan leiri piti tekoa tahallisena. Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä vetosi siihen, ettei tahallisuudessa olisi ollut mitään järkeä.
Kurinpitodelegaatio näki toisin.
”Salminen törmää tarkoituksellisesti voimakkaalla vauhdilla maalinsa takana olevaan vastustajan maalivahtiin. Kurinpitodelegaatio katsoo, että Salminen on teollaan piittaamattomasti vaarantanut vastustajan maalivahtia ja teosta tulee määrätä pelikielto”, kurinpitoraportissa selostettiin.
Kakkua tuli ja vieläpä oikein kunnolla, kun Salminen sai peräti neljän ottelun mittaisen pelikiellon.
Yllätyittekö noin isosta pelikiellosta, Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen?
– Kyllä ja ei. Kyllä mää sen tiesin, että sieltä pelikieltoa tulee. Mun tehtävä ei ole arvioida sitä, että mikä on suhteessa mihinkin, Pöyhönen sanoo Lahdessa MTV Urheilulle.
Nyt annetun pelikiellon kohdalla on syytä muistaa konteksti. Rangaistus jaettiin aivan kauden loppuhetkellä, minkä myötä pelikiellon tuntuvuus korostuu merkittävällä kertoimella. Runkosarjassa nyt jaettu rangaistus olisi tarkoittanut helposti yli 10 ottelun pelikieltoa.
Meinaatteko valittaa päätöksestä?
– Se on näissä tapauksissa ulkopuolinen instanssi ja instrumentti, joka tuollaiset pelikiellot määrittää. Tyydymme tässä kohtaa siihen, mitä sieltä on tullut. Se on sitten eri asia, että lähdemmekö valittamaan vai emmekö lähde – olemme tällä hetkellä tyytymässä siihen, mitä sieltä on tullut, Pelicansin toimitusjohtaja Pöyhönen vastaa.
Lahtelaisjoukkueen päävalmentaja Tommi Niemelä kertoi jo keskiviikkona siitä, että Salminen oli pahoitellut tapahtunutta heti rajun törmäyksen jälkeen.
– Mitä tapahtuu jäällä, niin sen pitäisi aina jäädä sinne. Ei kukaan halua varmasti tahallisesti vahingoittaa ketään, Pöyhönen uskoo, lisäten perään:
– Peli on peliä ja peli määrittää lopputuleman. Nämä sarjat ovat siitä hyviä, että on sitten kyse välieristä, puolivälieristä tai mistä tahansa, näissä tulee sen verran iso otanta, että kyllä nuo aina sitten parempi voittaa.
Pelicansin ja Tapparan neljäs finaaliottelu käynnistyy tänään perjantaina Lahdessa kello 18.30. Tappara johtaa sarjaa voitoin 2–1.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää