Kai Hyttinen kuvailee edesmennyttä Kaj Chydeniusta suureksi humanistiksi ja humoristiksi, joka kulki omaa tietään.
Muusikko Kai Hyttinen esiintyi viimeistä kertaa edesmenneen Kaj Chydeniuksen kanssa vuosi sitten.
– Olen saanut kokea suurenmoisia hetkiä hänen kanssaan, Hyttinen muistelee 84-vuotiaana menehtynyttä Chydeniusta.
Hufvudstadsbladetin mukaan Chydenius kuoli kotonaan lauantaina perheensä ympäröimänä.
Hyttinen ja Chydenius työskentelivät yhdessä vuodesta 1989 lähtien. Erityisesti Hyttisen mieleen ovat jääneet Chydeniuksen viimeiset konsertit, joissa koko sali lauloi yhdessä Kalliolle kukkulalle -laulua.
– Ne ovat olleet koskettavia hetkiä.
Hyttisellä ei tule mieleen toista tämänhetkistä suomalaista säveltäjää, joka olisi tehnyt laulun, jonka kaikki suomalaiset osaavat.
– Se on sellainen saavutus, jota ei ihan joka päivä saavuteta.
Kalliolle kukkulalle -laulun lisäksi Chydeniuksen tunnetuimpia teoksia ovat muun muassa Nuoruustango ja Sinua, sinua rakastan. Hyttinen on säveltänyt tuhansia lauluja.
– Hän on kulkenut omaa tietään. Hän sävelsi runoutta, Hyttinen toteaa.
Hän kuvailee Chydeniuksella olleen taito tehdä erittäin hyviä melodioita.
– Hän on sen myötä laajentanut suomalaista musiikkikirjastoa valtavasti.
Chydenius kuului myös Kom-teatterin perustajajoukkoon.
Suuri humanisti ja humoristi
Hyttinen kuvailee Chydeniuksen olleen ”suuri humanisti ja samalla humoristi”. Yhteiset konsertit olivat hienoja ja jänteviä, mutta niistä löytyi myös pieni sarkastisuus, joka viehätti Hyttistä.
– Hän ei ylvästellyt tekemisillään.
Työssään Chydeniuksella oli aina Hyttisen kuvauksen mukaan ”tunteet pelissä”.
Hyttinen sai kokea Chydeniuksen huumorintajua myös postikorttien kautta. Hyttinen kuului jonkin aikaa Chydeniuksen niin kutsuttuun postikorttirinkiin. Chydeniuksella oli tapana lähettää matkoilta monia postikortteja, joista jokaisessa luki eri asia.
Hyttisen mieleen on jäänyt Chydeniuksen matka Pariisista, joka ajoittui aikaan kun Kalevi Sorsa toimi pääministerinä.
– Siinä kortissa luki ”joka äänestää Sorsaa, tekee kalevalan”. Siinä on esimerkki hänen kirjallisesta huumoristaan.
Näin Kaj Chydenius puhui protestilaulujen merkityksestä vuonna 1966:
Uusimmat
-
00:02
Erling Haaland nosti Cityn kiinni mestaruuteen – Tottenham-faneille maistuva tappio
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
Lataa lisää