Jääkiekon Mestiksen mestaruuden kaudella 2023–2024 voittanut Iisalmen Peli-Karhut on tiedottanut uudesta päävalmentajastaan.
IPK:n mestaruuteen luotsanneen ja ensi kaudella Mikkelin Jukureita luotsaavanMarko Tuomaisen korvaajaksi on hankittu Simo Karjalainen.
IPK tiedottaa tehneensä 36-vuotiaan Karjalaisen kanssa kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen. Hän saapuu Iisalmeen Joensuusta, jossa luotsasi viimeisen kahden kauden ajan Joensuun Kiekko-Poikia.
– Innostunut ja kiitollinen, että saan näin hienon mahdollisuuden. IPK:ssa on vahva organisaatio ja toimintakulttuuri. Sitä osaksi pääseminen auttaa varmasti kehittymään valmentajana, Karjalainen kertoo seuran verkkosivuilla.
– Mestaruus ja pelaajien pääseminen liigatasolle kertoo tekemisen laadusta. Siellä rima pidetään jatkossakin.
– Pelillisesti halutaan jatkaa samalla linjalla. Luisteluvoima, vahva kiekollinen pelaaminen ja yhdessä reagointi on asioita, mitä halutaan vaalia ja edelleen kehittää, päättää Karjalainen.
Karjalaisen apuvalmentajana ensi kaudella toimii fysiikkavalmentajana ja alle 20-vuotiaiden päävalmentajana IPK:ssa toiminut Toni Ruotsalainen.
IPK voitti Mestiksen mestaruuden tänä keväänä ja kaatoi finaaleissa Imatran Ketterän seitsemässä ottelussa.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää