Olympiahistoriaan pysyvästi nimensä kirjannut mäkihypyn 1960- ja 70-lukujen suuruus Yukio Kasaya on kuollut, kertoi Kansainvälinen hiihtoliitto FIS perjantaina. Tiistaina kuollut Kasaya oli 80-vuotias.
Kasaya voitti normaalimäen olympiakullan kotikisoissa Sapporossa talvella 1972. Hän oli kautta aikain ensimmäinen japanilainen olympiavoittaja talvikisoissa ja samalla myös Aasian ensimmäinen talviolympialaisvoittaja. Japani hätkähdytti mäkimaailmaa Sapporossa ottamalla Kasayan johdolla peräti kolmoisvoiton. Trio tunnettiin sen jälkeen nimellä "Nousevan auringon laivue".
Aiemmin samana talvena Kasaya dominoi Keski-Euroopan mäkiviikkoa voittamalla kiertueen kolme ensimmäistä kisaa. Historiallinen niin kutsuttu neloisvoitto jäi kuitenkin ottamatta, sillä Kasaya ja muut japanilaishyppääjät lähtivät kotiin valmistautumaan olympiakisoihin ennen kiertueen päättänyttä Bischofshofenin kisaa.
Kasaya päätti uransa Innsbruckin olympiakisoihin 1976. Sen jälkeen hän toimi valmentajana sekä johtotehtävissä niin Japanin hiihtoliitossa kuin myös maan olympiakomiteassa.
Uusimmat
-
18:02
Slovakian pääministeri taistelee hengestään salamurhayrityksen jälkeen – edessä kriittiset tunnit
-
18:01
Jukka Jalonen yllättyi MM-kisojen häkellyttävästä käänteestä – "Ei olisi tullut mieleenkään!"
-
17:57
Valvontaisku Helsinki-Vantaan lentokentän "villeihin" takseihin – näin kävi
-
17:55
Tuhkimojoukkue varmisti Mestarien liiga -paikan – sitä ollaan viemässä pois
-
17:46
Oikeuskansleri edellyttää yhä useita muutoksia käännytyslakiin
-
17:45
Kuningas Charlesin uusi muotokuva sai täystyrmäyksen
-
17:33
Viini paljastui vedeksi Alkossa
-
17:27
Jymy-yllätys! Maajussi-Ville ja maajussi-Pinja viihtyvät yhdessä: "Kevättä on rinnassa"
-
17:26
Iisalmessa kiväärillä ampunutta poikaa epäillään tapon yrityksestä
-
17:25
Orpo kommentoi MTV:lle Slovakian pääministerin ampumista: "Toivottavasti hän selviää"
-
17:18
Snookersuuruus Dene O'Kane kuollut traagisen onnettomuuden seurauksena
-
17:17
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
17:02
Peter Forsberg paljasti liikaa – aikoo rikkoa sääntöjä: syynä 9-vuotias tytär
-
16:50
Näin paljon suomalaiset äänestivät Euroviisujen finaalissa: "Aika normaali määrä"
-
16:46
Tällaisen rahapotin Olympiakomitea jakaa jääkiekolle
-
16:35
Suuri ajojahti jatkuu Ranskassa – asemiehet ja "Kärpänen" edelleen kateissa
-
16:32
Onko kirkko valmis homoliitoille? Pappien enemmistö kannattanut jo vuosia, kirkon päättäjät eivät vieläkään – MTV seuraa kirkolliskokousta
-
16:29
Ruotsin olympia-asuista erikoinen soppa – megatähti Armand Duplantisin takia erikoisratkaisu
-
16:25
Rauhantekijä Ahtisaaren hautamuistomerkiksi valittiin graniittinen oliivinlehti
-
16:11
Suora lähetys kello 17.15: Ruoka, kriisit ja terveys – katso THL:n eurovaalitentti
-
Lataa lisää