Venäläinen ampumahiihdon maailmanmestari Jekaterina Jurlova-Percht, 39, päättää uransa tähän kauteen.
Jurlova-Perchtin uran päättymisestä raportoi uutistoimisto Tass sen jälkeen, kun Venäjän ampumahiihtoliiton lehdistöpäällikkö Sergei Averjanov kertoi asiasta Telegramissa.
Averjanov selvitti Jurlova-Perchtin uran päätöksen olevan Venäjän ja Valko-Venäjän ampumahiihtäjien välisissä cup-kilpailuissa Murmanskissa. Cup-kauden päättävät kisat käydään Murmanskissa tänä viikonloppuna.
Jurlova-Perchtin uran kohokohta osui Kontiolahden MM-kisoihin maaliskuussa 2015. Hän voitti tuolloin normaalimatkan maailmanmestaruuden. Suomen Kaisa Mäkäräinen sijoittui samassa jännittävässä kisassa kolmanneksi ja saavutti uransa ainoan MM-kotikilpailumitalin.
Jurlova-Percht ampumahiihti lisäksi yhteislähdön MM-hopean Östersundissa 2019. EM-kisoista hänelle kertyi yksi kulta, kaksi hopeaa ja kolme pronssia.
Uusimmat
-
11:17
Ukrainan joukot vetäytyneet Harkovan alueella
-
11:11
Putinin tuoliruletti on ansa – länttä viety "kuin pässiä narussa"
-
11:11
Iivo Niskanen järjesti yllätyksen
-
11:01
Salkkarit-tähti Axel Milliam nappasi uuden roolin kansainvälisestä elokuvasta
-
11:00
MM-joukkueen hotellilla räiskyi yömyöhään – päävalmentajalta raju yllätys
-
10:51
Jättitutkimus paljastaa, millaiset ruoat voivat viedä ennenaikaiseen hautaan
-
10:37
Leijonien MM-joukkueesta kalkkiviivoilla pudonnut puolustaja siirtyy Tapparaan
-
10:31
Dronehyökkäys: Venäjä sulki hetkeksi kaksi lentokenttää
-
10:19
TEM: Työllisyysaste putoaa selvästi tänä vuonna
-
10:18
Ilves hankki Leijonien olympiavoittajan
-
10:13
Lääkäriliitolta radikaali ehdotus soteongelmiin: "Paras lääkärille, potilaalle ja yhteiskunnalle"
-
10:11
Nordean pankkipalveluissa häiriö yön aikana – asiakkaiden tilit vaikuttivat kadonneen
-
10:02
Putin ylistää Kiinan Xi:tä: "Rakas ystävä"
-
10:00
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmon ukaasi järkyttää
-
09:39
Karhu liikkui Lieksan keskustassa
-
09:38
Huuhkajien luottopelaajan jalka murtui – sivuun kuukausiksi
-
09:31
Kanadan romahdukselle armotonta kuittailua jopa jääkiekkoliitolta
-
09:11
Nordean häiriöstä lisätietoa – "Olemme pahoillamme"
-
09:09
Tässä ovat uudet Vain elämää -artistit
-
08:49
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää