Syyttäjä vaatii 24-vuotiaalle miehelle vähintään kymmenen vuoden vankeusrangaistusta lapseen kohdistuneesta henkirikoksesta. Syyttäjän mukaan mies ampui pienoisrevolverilla 15-vuotiasta poikaa päähän Porissa uudenvuodenaattona.
Lapsi kuoli myöhemmin sairaalassa vammoihinsa.
Syytetty kiistää syytteen taposta. Miehen mukaan teko oli vahinko. Hän sanoo käräjäoikeudelle toimittamassaan kirjallisessa vastauksessa luulleensa, ettei aseessa ollut patruunoita.
– Muuten en aseella olisi pelleillyt, sillä osoitellut, saati liipaisinta painanut. Olen perustellusti ollut siinä käsityksessä, että aseessa ei ole patruunoita ja aseen laukeaminen kuvatuin seurauksin on osaltani ollut puhdas vahinko, kirjallisessa vastauksessa sanotaan.
Asian oikeudenkäynti alkoi keskiviikkona Satakunnan käräjäoikeudessa.
Läheiset: Valtava menetys
Syyttäjän mukaan ennen kuolettavaa laukausta mies oli osoittanut poikaa tyhjänä olleella pistoolilla keskivartaloon ja vetänyt liipaisimesta kahdesti. Tämän seurauksena lapsi oli paennut asunnon makuuhuoneeseen, sulkenut oven ja sanonut "älä tee, älä tee", haastehakemuksessa sanotaan.
Poika palasi myöhemmin pöytään, missä syytetty oli syyttäjän mukaan yhtäkkiä noussut, osoittanut lasta aseella ja laukaissut sen. Luoti osui lasta otsaan kulmakarvojen väliin ja hän putosi tuolilta lattialle. Seurueessa olleet ihmiset soittivat asiasta hätäkeskukseen.
24-vuotiasta miestä syytetään oikeudenkäynnissä tapon lisäksi ampuma-aserikoksesta. Syyttäjän mukaan hän piti luvattomasti hallussaan henkirikoksessa käytettyä pienoisrevolveria ja siihen sopivia patruunoita. Poliisi löysi tekoaseen piilotettuna pakettiautoon.
Kuolleen pojan äiti ja veli vaativat 24-vuotiaalta syytetyltä yhteensä lähes 27 000 euron korvauksia kärsimyksestä ja hautauskuluista. Vaatimuksessaan he kertovat, että pojan kuolema on ollut heille valtava menetys ja aiheuttanut heille suurta kärsimystä.
Syyttäjä: Uhkaili hätäkeskukseen soittaneita
Syyttäjä vaatii 24-vuotiaalle miehelle rangaistusta myös oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta. Syyttäjän mukaan mies käski hätäkeskukseen soittanutta kaksikkoa sanomaan, että asuntoon oli tullut kaksi miestä, jotka ampuivat lapsen. Syyttäjän mukaan mies uhkasi ampua soittajat, jos nämä kertovat poliisille totuuden.
Syytetty kiistää syytteen ja sanoo, ettei hän ole uhannut tilanteessa ketään.
– Olemme kaikki aseen yllättävän laukeamisen jälkeen olleet tapahtumapaikalla paniikissa, eikä tuossa vaiheessa kukaan asunnolla olijoista ole osannut toimia millään lailla järkevästi, miehen kirjallisessa vastauksessa sanotaan.
Yhtä ihmistä syytetään rikoksentekijän suojelemisesta. Syyttäjän mukaan mies piilotteli 24-vuotiasta syytettyä asunnossaan ja antoi poliisille väärää tietoa tämän olinpaikasta. Poliisi löysi ampumisesta syytetyn miehen asunnon parvekkeelta myöhemmin tekemässään kotietsinnässä, syytteessä sanotaan.
Rikoksentekijän suojelemisesta syytetty kiistää syytteen. Hän sanoo kirjallisessa vastauksessaan, ettei tiennyt, mitä 24-vuotias syytetty oli tehnyt. Hän sanoo luulleensa syytetyn poistuneen asunnosta poliisin tullessa tekemään kotietsintää.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää