Suomalaisvahti Frans Tuohimaa jatkaa uraansa Ruotsin Allsvenskanissa pelaavan Södertäljen riveissä.
Tuohimaa solmi Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan joukkueen kanssa yksivuotisen sopimuksen.
32-vuotias Tuohimaa pelasi tällä kaudella Frölundan riveissä. Hän esiintyi tolppien välissä vain 10 SHL-ottelussa 91,11 prosentin varmuudella.
Allsvenskan on Tuohimaalle entuudestaan tuttu sarja, sillä hän pelasi kaudella 2015-16 vahvan kauden Leksands IF:n maalilla. Leksandsin ja Frölundan lisäksi Tuohimaa on edustanut Ruotsissa Skellefteåta.
SM-liigassa Tuohimaa on pelannut urallaan 277 ottelua. Lisäksi kokemusta löytyy KHL:stä, AHL:stä ja ECHL:stä.
Tuohimaa toimi Leijonissa kolmosvahtina vuoden 2022 olympiakultaa ja MM-kultaa voittaneissa joukkueissa.
Uusimmat
-
11:01
Salkkarit-tähti Axel Milliam nappasi uuden roolin kansainvälisestä elokuvasta
-
11:00
MM-joukkueen hotellilla räiskyi yömyöhään – päävalmentajalta raju yllätys
-
10:51
Jättitutkimus paljastaa, millaiset ruoat voivat viedä ennenaikaiseen hautaan
-
10:37
Leijonien MM-joukkueesta kalkkiviivoilla pudonnut puolustaja siirtyy Tapparaan
-
10:31
Dronehyökkäys: Venäjä sulki hetkeksi kaksi lentokenttää
-
10:26
Ukrainan joukot vetäytyneet Harkovan alueella
-
10:19
TEM: Työllisyysaste putoaa selvästi tänä vuonna
-
10:18
Ilves hankki Leijonien olympiavoittajan
-
10:13
Lääkäriliitolta radikaali ehdotus soteongelmiin: "Paras lääkärille, potilaalle ja yhteiskunnalle"
-
10:11
Nordean pankkipalveluissa häiriö yön aikana – asiakkaiden tilit vaikuttivat kadonneen
-
10:02
Putin ylistää Kiinan Xi:tä: "Rakas ystävä"
-
10:00
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmon ukaasi järkyttää
-
09:39
Karhu liikkui Lieksan keskustassa
-
09:38
Huuhkajien luottopelaajan jalka murtui – sivuun kuukausiksi
-
09:31
Kanadan romahdukselle armotonta kuittailua jopa jääkiekkoliitolta
-
09:11
Nordean häiriöstä lisätietoa – "Olemme pahoillamme"
-
09:09
Tässä ovat uudet Vain elämää -artistit
-
08:49
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
08:40
Kanadan NHL-tähtien totaalinöyryytys lähellä – MM-areenan uumenissa paljonpuhuva hetki: "Näin on, saatana!"
-
08:34
Tulli paljasti jättimäisen savukkeiden salakuljetuksen – näin rikolliset toimivat
-
Lataa lisää