Suomen Jääkiekkoliiton selvitys alle 17-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen johdon väitetystä "humalaisesta reissusta" on valmistunut. Liiton selvityksen mukaan ruotsalaismediassa esitetyt väitteet eivät pidä paikkaansa.
Tranås Tidning uutisoi aiemmin, että Suomen alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkueen johto olisi aiheuttanut pahennusta humalaisella käytöksellään Ruotsissa pelatun turnauksen yhteydessä.
Lehden mukaan Suomen joukkueen johto oli ollut "humalaisella reissulla", ja bussissa matkalla joukkueen hotellille olisi oksennettu.
Suomen Jääkiekkoliitto kertoo tiedotteessaan, että väitteet on selvitetty perusteellisesti. Illan tapahtumat on käyty läpi läsnäolijoiden ja Ruotsin Jääkiekkoliiton kanssa. Selvityksen perusteella tapahtumat eivät edenneet lehtiväitteiden mukaan.
– Olemme nyt kuulleet kaikkien paikalla olleiden näkemykset tapahtuneesta, eikä esille nostetun kaltaista epäasiallista käytöstä ole tullut esiin. Olemme Ruotsin Jääkiekkoliiton kanssa yhtä mieltä siitä, että illan tapahtumat eivät vastaa niistä mediassa esitettyä kuvausta, kertoo Suomen Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Sami Kauhanen.
Liiton mukaan osa joukkueenjohdosta on käynyt ravintolaillallisella, joka kuului turnauksen ohjelmaan. Paluumatkalla bussissa eräs seurueen jäsenistä voi pahoin, mutta tämä ei liittynyt alkoholin käyttöön.
Tällä välin pelaajat olivat viettäneet vapaailtaa hotellilla johtoryhmän jäsenen valvonnassa.
– Meillä on yhtenä Suomi-kiekon keskeisenä päämääränä lasten ja nuorten laaja-alainen kasvattaminen. Lisäksi maajoukkuetasolla joukkueelta ja aivan erityisesti joukkueen johdolta odotetaan hyvää, asiallista ja esimerkillistä käytöstä. Nämä ovat meille tärkeitä asioita, emmekä siksi halua myöskään kommentoida tällaisia asioita hätiköiden, Kauhanen jatkaa.
Uusimmat
-
09:11
Nordean häiriöstä lisätietoa – "Olemme pahoillamme"
-
09:09
Tässä ovat uudet Vain elämää -artistit
-
08:57
Poliisi varoittaa: Karhu havaittu Lieksan keskustassa
-
08:49
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
08:40
Kanadan NHL-tähtien totaalinöyryytys lähellä – MM-areenan uumenissa paljonpuhuva hetki: "Näin on, saatana!"
-
08:34
Tulli paljasti jättimäisen savukkeiden salakuljetuksen – näin rikolliset toimivat
-
08:22
Kuorma-auton lava unohtui pystyyn – näin pahaa jälkeä se aiheutti vilkkaassa risteyksessä
-
07:56
Susanna Tapani vei joukkueensa finaaliin – nousi taas jatkoeräratkaisijaksi
-
07:53
Yksi ihminen pelastettiin tulipalosta Helsingissä
-
07:49
Leijonien maaleista lähes puolet on syntynyt identtisellä kaavalla – Olli Jokinen kertoo, mistä on kyse
-
07:40
Matala testosteronitaso vaaraksi miehelle – tutkimus havaitsi kohonneen kuolemanriskin
-
07:27
Baltimoren siltaturmasta uutta tietoa – jättialus kärsi useista sähkökatkoista
-
07:25
Venäjä: Ukraina tehnyt "massiivisen" ATACMS-iskun Krimille
-
07:01
Leijonissa loistaa nyt "erilainen Kapanen" – merkittävä paljastus sensaatiopelaajan NHL-virityksistä
-
06:51
Florida ei saanut sarjaa poikki – vastustaja nappasi Anton Lundellia kurkusta
-
06:31
Nämä ovat yleisimmät mokat inssissä – autokoulunopettaja muistaa yhden oppilaan nerokkaan hoksauksen
-
06:29
Olli Jokiselta kutkuttava tieto NHL-supertähdestä – "Helenius kuulostaisi aika hyvältä"
-
06:22
Suomi on huono houkuttelemaan turisteja – tätä maata kannattaisi matkia
-
06:14
Mies pahoinpiteli vaimoaan ja uhkasi turmella kasvot hapolla – toimi lääkärikäynneillä puolisonsa tulkkina
-
06:03
Reuters: Trumpin lentokone osui toiseen lentokoneeseen
-
Lataa lisää