Kuinka korona, 5G ja sota Ukrainassa liittyvät toisiinsa? Tutkija kertoo, mistä hullut teoriat saavat alkunsa
Korona-aiheisia salaliittoteorioita levittävät tahot ottivat aiheekseen sodan ja 5G:n. Yliopistotutkija Jukka Häkkinen kertoo, miksi sama ihminen saattaa uskoa kovin erilaisia teemoja käsitteleviin salaliittoihin.
Alkuperäinen juttu on julkaistu 6. huhtikuuta 2022. Juttu julkaistaan uudelleen Missä olit, kun? -sarjan merkeissä, joka käsittelee uudella tuotantokaudella koronavirusta ja sen vaikutuksia.
Korona-aikana internetissä on levinnyt villejä salaliittoteorioita ja voimakasta mediakritiikkiä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on johtanut siihen, että korona on jäänyt sotauutisten varjoon isoissa medioissa. Kuin vastavetona osa koronaan liittyviä salaliittoteorioita välittävistä henkilöistä on ottanut sodan agendalleen.
Samanaikaisia ikävyyksiä ei pidetä sattumana vaan osana yhtä suurempaa mystistä kokonaisuutta. Salaliittoaktiivit näkevät, että sodan varjolla tapahtuu huolestuttavia asioita.
Konfliktin väitetään esimerkiksi toimivan oikeutuksena nostaa kuluttajahintoja ja tehdä bensasta kalliimpaa, minkä väitetään olevan osa autoritaarista ja sosialistista maailmanhallintasuunnitelmaa.
Pandemia ja sota puolestaan linkitetään toisiinsa esimerkiksi selittämällä, että tarkoituksena on pakottaa ukrainalaiset ottamaan koronarokotteet.
Qanon-liikkeessä Venäjän hyökkäys on tulkittu siten, että kyseessä on ex-presidentti Donald Trumpin operaatio, jonka tarkoituksena on hävittää Ukrainassa toimivat salaiset viruslaboratoriot. Väite pelaa hyökkääjän pussiin: Venäjä on itsekin väittänyt, että Ukrainassa on Yhdysvaltojen biologisten aseiden laboratorioita.
Selitykset saattavat käydä syvällä salaliittomaailmassa elävän järkeen, vaikka muut puistelisivat päitään. Mikä sitten saa ihmisen epäilemään yleisesti hyväksyttyä tietoa ja myötäilemään salaliittoteoriaa toisensa perään?
Myös 5G:n uskotaan levittävän koronaa
Heti koronan alkuajoista saakka, 5G:n uskottiin liittyvän taudin leviämiseen. Pahimmat pelkääjät jopa hyökkäsivät Britanniassa 5G-linkkitorneja ja niiden asentajia vastaan yrittämällä tuhota niitä. Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen johtajan Arttu Lehmuskallion mukaan 5G:tä ei tarvitse pelätä.
– Se on tulevaisuuden rakennuspalikka, jonka päälle digitaalista yhteiskuntaa rakennetaan tulevina vuosina, hän sanoo.
Myös aiempien 3G- ja 4G-yhteyksien mukana levitettiin erinäisiä vääriksi osoitettuja uskomuksia. Samoin on 5G:n kassa. Mitään pitäviä todisteita näiden salaliittojen tueksi ei ole koskaan esitetty.
Yhteen salaliittoon uskominen altistaa toiselle
Yliopistotutkija Jukka Häkkinen Helsingin yliopistosta on perehtynyt salaliittouskomuksille altistaviin ajattelun mekanismeihin. Hän puhuu salaliittomielentilasta: yhteen teoriaan uskominen altistaa toiselle.
Salaliittoteorioista innostuneen mielenmaisemaa leimaa ajatus, että mikään ei ole sitä, miltä näyttää vaan totuus on piilotettu. Jokainen sijoittaa tähän kaavaan salaiseksi taustatoimijaksi oman mörkönsä oli se sitten raharikas eliitti, lääketeollisuus tai juutalaiset.
Nykyinen vaikea maailmantilanne on oivallinen sauma haksahtaa salaliittoteoriaan. Ahdistavassa ja kaoottisessa tilanteessa kontrollin tunnetta etsitään herkemmin pseudotieteistä. Esimerkiksi maailmansotien aikana ennustaminen ja tarot-kortit olivat todella suosittuja, Häkkinen kertoo. Salaliittouskomuksia on myös enemmän epävakaissa yhteiskunnissa.
Kaikki eivät kuitenkaan hurahda salaliittoteorioihin, vaikka elämäntilanne olisikin stressaava. Tutkimuksissa ei olla yrityksistä huolimatta löydetty yhteisiä piirteitä, jotka altistaisivat uskomuksille.
Taipumus ei esimerkiksi liity ihmisen koulutukseen, älykkyyteen tai asemaan. Häkkisen mukaan edes vaikea elämäntilanne yksilötasolla ei altista salaliittouskomuksille, vaikka jotkut ovat nähneet, että salaliittoteorioista etsitään vastauksia henkilökohtaisten kriisien aiheuttamaan pahaan oloon.
Videolla kerrotaan, millaisiin salaliittoihin suomalaiset uskovat. Juttu jatkuu videon alla.
Auktoriteetin häivyttäminen vetoaa
Yksi salaliittoihin uskovia yhdistävä tekijä on mediakriittisyys. Isoja medioita, niin sanottuja valtamedioita, pidetään epäluotettavina toimijoina, jotka piilottelevat tosiasioita ja pelottelevat ihmisiä. Myös muita auktoriteetteja, kuten viranomaisia, haastetaan.
Samalla kuitenkin luotetaan somen itseoppineisiin asiantuntijoihin, joiden tapa häivyttää omaa auktoriteettiaan vetoaa yleisöön. Asiat kehystetään salaliittoteorian mukaisesti, mutta lopullinen päätös uskoako vai eikö, jätetään kuulijalle.
Kun ihminen ei luota viralliseen tietoon, on hänellä suurempi alttius poimia ajatuksia eri tahojen välittämästä propagandasta. Psykologiassa käytetään käsitettä vahvistusharha. Ilmiössä on kyse siitä, että ihminen etsii ja puoltaa omia ennakkokäsityksiään tukevaa tietoa.
Erilaisia salaliittoteorioita myös levitetään tietoisesti samoissa ympyröissä. Salaliittoteorioista hyötyvät tahot suuntaavat todennäköisesti informaatiovaikuttamistaan nimenomaan sellaisiin yhteisöihin, joiden tiedetään ennestään olevan kriittisiä valtarakenteita kohtaan, Häkkinen sanoo.
Miksi ihminen uskoo someprofeettaan muttei valtamediaan? Katso väitöskirjatutkija Toni Saarisen vastaus videolta.
Koronavirusta käsitellään uuden Missä olit, kun? -kauden ensimmäisessä jaksossa. Jakson voi katsoa MTV Katsomosta perjantaina 26. huhtikuuta. MTV3-kanavalla jakso esitetään sunnuntaina 5. toukokuuta kello 19.30.
Missä olit, kun? -ohjelmasarja pureutuu lähihistorian merkittävimpiin ja kiinnostavimpiin uutistapahtumiin.
Uusimmat
-
21:26
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:46
Ylen Ville Vilén tämän vuoden erikoisista Euroviisuista: ”Turvallisuuskysymys nousee aina ensimmäisenä”
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
19:30
Nyrkinisku päähän tappoi isän, teko tallentui videolle – uhrin lähtö sairaalalta kaatoi syytteen
-
19:27
Kauppalehti: Lakkolait tulossa voimaan lauantaina
-
19:15
Maajussi-Villen elämä oli romahtaa loukkaantumisen myötä – satojen eläinten kohtalo vaarassa
-
19:12
NHL-tähti sivussa – Floridalla paikka ratkaista sarja
-
19:06
Jääkiekkolegenda älähtää: Venäjän puuttuminen häiritsee minua
-
19:06
Kolmetoista kuollut liikenneonnettomuudessa Andeilla
-
Lataa lisää