Konkaripoliisit MTV:lle: Viisi vuotta kateissa olleen Saara Arvan ruumiista voi löytyä vielä väkivallan merkkejä
Rikospaikan Murharyhmän jäsenet, kokeneet poliisit Jari Kinnunen, Kenneth Eriksson ja Thomas Elfgren keskustelivat Mika Moringin tapauksesta.
Mika Moringin tappamaksi epäillyn Saara Arvan ruumis löytyi maastosta Pohjois-Savossa. Vainaja on varmistunut hammaskarttatutkimuksissa vuonna 2019 kadonneeksi Arvaksi. Arva oli nähty ennen katoamista Moringin seurassa.
Murharyhmän jäsenet arvioivat, että mahdolliset ulkoisen väkivallan merkit vainajassa voivat olla yhä nähtävissä.
– Se edellyttää kyllä, että väkivalta on mennyt luihin mutta jos vain kudoksiin, eipä siitä mitään irti saa, Elfgren toteaa.
– Riippuu tietenkin, mitä on löytynyt ja missä kunnossa ruumis on eli onko koko ruumis vai sen osia. Haasteellista se tutkinnalle joka tapauksessa on, Eriksson lisää.
– Kokonaisuus ratkaisee. Vainajan löytyminen kertoo poliisille aina jotain ja mitä enemmän se kertoo tai mitä enemmän poliisi pystyy löytöpaikkaa tutkimaan ja tulkitsemaan, sitä vaikeampaa on epäillyllä, Kinnunen sanoo.
Arvan ruumiin löysi sivullinen. Maastosta löytyi MTV:n tietojen mukaan luita ja muun muassa haperoituneita vaatteita.
– Ei vielä tiedetä, onko löytöpaikka mahdollisesti myös henkirikoksen tekopaikka. Sieltähän voi löytyä jotain sellaista, mikä sitoo epäillyn tähän, Eriksson sanoo.
Yksi, neljä, kahdeksan
Elfgrenin mukaan poliisi on varmasti tehnyt alueella laajaa paikkatutkintaa. Ruumiin löytymiseen liittyen hän kertoo myös, mitä tarkoittaa 148-muistisääntö.
– Se kertoo sen, kuinka nopeasti ruumis kehittyy mätänemistilaan. Eli yksi viikko maalla, 4 viikkoa vedessä ja 8 viikkoa haudassa. Tämä nyrkkisääntö antaa ymmärrystä siihen, mitä on odotettavissa, kun ruumis löytyy.
Poliisi kuulee Arvan taposta epäiltyä Mika Moringia alkuviikosta. Moring on kiistänyt henkirikosepäilyt. Häntä epäillään myös edelleen kateissa olevan Katja Miinalaisen taposta.
Moring istuu parhaillaan kuuden vuoden vankeustuomiota väkivalta- ja seksuaalirikoksista.
– Tyypillinen saalistaja, predator. Ovatko hänen kaikki uhrinsa edes selvillä, Kinnunen sanoo Moringista.
Lue lisää: Näistä rikoksista sarjasaalistaja Mika Moring on tuomittu – epäillään yhä kahdesta henkirikoksesta
Katso videolta KRP:n profiloijana pitkään toimineen Elfgrenin analyysi Moringista ja koko Murharyhmän keskustelu.
Uusimmat
-
09:44
Suomessa lahjasoluhoitoon pääsyä voi joutua odottamaan jopa kaksi vuotta – tässä syy
-
09:34
Rakenteilla ollut 14-kerroksinen parkkitalo sortui vilkkaalle autotielle Intiassa – video tallensi
-
09:24
Kuka teki tietomurron Helsingin kaupunkiin ja miksi? Asiantuntija ei usko, että kyse on siitä maasta, jota epäillään aina ensin
-
09:13
Konkaripakilta paljonpuhuva lausunto huippuvireisen NHL-tähden jättipelikiellosta – "Hän teki valintansa"
-
09:07
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin säätiö julistettiin maksuhäiriöiseksi
-
08:52
Näistä tuloksista Saga Vannisen valmentaja vaikenee
-
08:48
Perheenäiti poltettiin elävältä: Kunniamurhasta syytetty aviomies pääsee ääneen oikeudessa – MTV seuraa
-
08:30
Mikael Granlund räväytti Leijonien kopissa: "Sieltä se vaan kuolleista nousi" – kulissivideon kruunaa joukkuekaverin vastaus
-
08:17
Espanjan bileturistisaaret rajoittavat alkoholin myyntiä
-
08:15
Yksi klikkaus olisi voinut pysäyttää Helsingin suurhakkerin
-
08:01
Leijonien Oliver Kapanen, 20, takoo uskomatonta jälkeä MM-kisoissa – lenkki sedän kanssa auttoi, NHL:stä oltiin yhteyksissä
-
07:43
Ukraina: Venäjä hyökkää voimalla Harkovassa – kaupunki yhä turvassa
-
07:42
Erikoinen kuva "Punkaharjulta" hämmentää – valokuvaaja Tomille ilmiö on valitettavan tuttu
-
07:40
Laitaoikeiston AfD on Saksan nuorten keskuudessa niin suosittu, että Olaf Scholzinkin oli liityttävä vastavedoksi TikTokiin
-
07:26
Radikaali sinimusta liike hakee taas puoluerekisteriin
-
07:24
Miro Heiskanen löi Coloradon selän seinää vasten – Roope Hintz loukkaantui
-
07:23
Lämpö vyöryy nyt voimalla Suomeen! Helleraja rikki viimeistään huomenna
-
07:15
Sihvonen: Leijonat kuin nippu pyhäkoulupoikia – tässä on MM-turnauksen yllä leijuva "kysymysten kysymys"
-
06:44
NHL:n venäläistähti sai jättimäisen pelikiellon kesken pudotuspelien – rikkoi hoito-ohjelman sääntöjä
-
06:43
Tuore kysely: Trump johtaa selvästi Bidenia tärkeissä osavaltioissa
-
Lataa lisää