Kemin sellutehtaan räjähdyksestä sadan miljoonan aukko tulokseen
Metsä Groupin alkuvuoden tulos jäi kauas vuoden takaisesta. Vertailukelpoinen liiketulos laski 70 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 276 miljoonaa euroa.
Pääjohtaja Ilkka Hämälän mukaan neljän viikon poliittisten lakkojen vaikutus Metsä Groupin tulokseen on todella merkittävä.
– Valtaosa konsernin Suomessa sijaitsevista 21 tehtaasta seisoi satamalakon ja rautateiden tavaraliikenteeseen kohdistuneen lakon vuoksi 2–3 viikkoa, Hämälä sanoo tiedotteessa.
Metsä Group arvioi lakon tulosvaikutuksen olevan 60 miljoonaa euroa, josta 20 miljoonaa kohdistuu toiselle vuosineljännekselle.
– Pitkän poliittisen lakon vaikutukset asiakassuhteisiin ovat vakavat. Tällainen ammattiyhdistysliikkeen vastuuton toiminta vahingoittaa mahdollisuuksia kehittää suomalaista teollisuutta pitkäjänteisesti, Hämälä jyrisee.
Metsä Groupin liikevaihto supistui ensimmäisellä vuosineljänneksellä runsaat kymmenen prosenttia ja oli vajaat 1,5 miljardia euroa.
Kartonkien kysyntä piristyi
Hämälän mukaan alkuvuosi sujui Metsä Groupin useimpien liiketoiminta-alueiden osalta vahvistuvassa markkinatilanteessa.
Kartonkien kysyntä piristyi selvästi edellisestä vuosineljänneksestä, osavuosikatsauksessa kerrotaan.
– Kartongin tilausvirrat vahvistuivat selvästi edellisvuoden alhaisilta tasoilta, ja sellun hinta nousi Euroopan markkinoilla.
Metsä Groupiin kuuluvan kartonkivalmistaja Metsä Boardin vertailukelpoinen liiketulos putosi 31,5 miljoonaan euroon eli noin kolmasosaan vuoden takaisesta. Metsä Boardin osake oli kuitenkin pian tulosjulkistuksen jälkeen lähes kolmen prosentin nousussa.
Lähiajan näkymistä Metsä Group kertoo, että sellujen keskihinnan arvioidaan nousevan selvästi ensimmäisestä vuosineljänneksestä.
Räjähdys käy kalliiksi
Havusellun tarjontaa laskee muun muassa Kemin uuden sellutehtaan pitkä korjausseisokki.
Tehtaan haihduttamolla tapahtui maaliskuussa kaasuräjähdys, josta aiheutuneen tuotantokatkoksen arvioidaan kestävän kesäkuun loppuun saakka. Räjähdys vaikuttaa myös kartonkitehtaan tuotantoon.
Räjähdyksestä aiheutuu jättiluokan tulosvaikutus. Metsä Group kertoo osavuosikatsauksessa, että negatiivinen vaikutus liiketulokseen toisella vuosineljänneksellä on arviolta 100 miljoonaa euroa.
Summa tarkentuu korjaustöiden ja tuotannon uudelleenkäynnistymisen aikataulun täsmentyessä.
Tuotantokatkoksen vuoksi tehtaalla aloitettiin muutosneuvottelut mahdollisista lomautuksista.
Uusimmat
-
15:10
Ulkomaiset luonnonmarjanpoimijat jatkossa Suomeen työsuhteisina kausityöläisinä
-
15:01
Leijonien ykkösketjusta jo neljäs painos – näin Mikael Granlund arvioi uutta laituriaan
-
14:53
Santahaminan poliisioperaatiosta lisätietoa – ammattisotilas loukkaantui luodista
-
14:51
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
14:35
Pikkusiskoja hoitaneen 12-vuotiaan pelot osuivat oikeaan, kun äiti ei tullut kotiin – poliisille riipaiseva vetoomus
-
14:34
Jukka Jalonen latasi luun kurkkuun MM-areenan uumenissa – "Silloin asiat olisivat aika huonosti"
-
14:33
Presidenttipari valtiovierailulle Viroon
-
14:24
Orpo: Käännytyslaista esitys ensi viikolla
-
14:18
Poliisin aseenkäytöstä Espoossa uutta tietoa – epäilty tähtäsi poliisia päähän
-
14:16
Huippukuntoinen Lotta Harala järkyttyi illan kisapaikalla: "On paikkailtu vähän"
-
14:03
Käärijältä uusi aluevaltaus – debytoi ääninäyttelijänä
-
13:57
Putinin uusi puolustusministeri on "häikäilemätön ja paljon kovapäisempi" kuin Shoigu – nimesi nyt kaksi päätavoitettaan
-
13:50
Tämä merkintä on väärä ajo-opetukseen – poliisi säästi kuitenkin sakoilta
-
13:49
Oululaislääkäriä vastaan nostettu syyte – epäillään törkeästä huumausainerikoksesta
-
13:40
Räntävaroitus! Hellerajat paukkuvat, mutta ensi viikolla tilanne muuttuu
-
13:35
EU ja Nato kehottavat Georgiaa perääntymään "venäläislain" hyväksymisestä
-
13:32
Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään pahoinpitelystä
-
13:29
Zelenskyi lykkää ulkomaanvierailujaan
-
13:18
Päävalmentaja avaa Iivo Niskasen yllätysratkaisun taustoja – merkittävä ero viime vuoteen
-
13:18
Uutta tietoa Espoon tulipaloista – nuorin epäilty 11-vuotias
-
Lataa lisää