Katso minuutissa: Näin Helsinki peittyi lumeen kenties viimeisen kerran tänä keväänä
Pöllölaakson katolla Helsingin Vallilassa oleva sääkamera kuvasi, miten Helsinki peittyi lumeen yön aikana.
Moni helsinkiläinen saattoi huhtikuisena tiistaiaamuna hieraista silmiään, kun kaupunkiin oli yön aikana satanut kymmenisen senttiä uutta lunta.
Jutun alussa olevalla nopeutetulla videolla näkyy, miten ennen puoltayötä lunta ei ole maassa vielä ollenkaan, mutta aamun valjetessa maa oli täysin valkoisena lumesta.
Poikkeuksellinen lumentulo aiheutti suuria häiriöitä niin pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä kuin Helsinki-Vantaan lentoasemallakin.
Pääkaupunkiseudulla jäätyneet ajolangat keskeyttivät koko raitiovaunuliikenteen useammaksi tunniksi. Helsinki-Vantaalla lennot olivat aamulla myöhässä jopa useita tunteja.
Helsingin seudun liikenne HSL suositteli tiistaiaamuna matkustajia varautumaan myöhästymisiin ja poikkeusreitteihin.
Junien kulkua taas hankaloitti lumen ja jään aiheuttamat vaihdeongelmat Tikkurilassa. Pääradalla junat olivat myöhässä jopa tunnin tämän takia.
Uudellamaalla tapahtui tiistaina myös useita liikenneonnettomuuksia ja ulosajoja. Myös kuorma- ja linja-autoja jäi jumiin mäkiin.
Katso jutun alussa olevalta nopeutetulta videolta, miten Helsinki peittyi yön aikana lumeen.
Uusimmat
-
14:03
Käärijältä uusi aluevaltaus – debytoi ääninäyttelijänä
-
13:57
Putinin uusi puolustusministeri on "häikäilemätön ja paljon kovapäisempi" kuin Shoigu – nimesi nyt kaksi päätavoitettaan
-
13:50
Tämä merkintä on väärä ajo-opetukseen – poliisi säästi kuitenkin sakoilta
-
13:49
Oululaislääkäriä vastaan nostettu syyte – epäillään törkeästä huumausainerikoksesta
-
13:40
Räntävaroitus! Hellerajat paukkuvat, mutta ensi viikolla tilanne muuttuu
-
13:35
EU ja Nato kehottavat Georgiaa perääntymään "venäläislain" hyväksymisestä
-
13:32
Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään pahoinpitelystä
-
13:29
Zelenskyi lykkää ulkomaanvierailujaan
-
13:18
Päävalmentaja avaa Iivo Niskasen yllätysratkaisun taustoja – merkittävä ero viime vuoteen
-
13:18
Uutta tietoa Espoon tulipaloista – nuorin epäilty 11-vuotias
-
13:15
Lähde: SM-liigan 20-vuotias maalipyssy teki NHL-sopimuksen
-
13:06
Leijonien ykkösketjuun iso muutos, Konsta Helenius jää rannalle – tällaisia muutoksia Leijonat tekee Prahassa
-
13:04
Lehti: EBU sakotti Ukrainan euroviisuedustajia poliittisista t-paidoista
-
12:29
F1-kuski teki monivuotisen jatkosopimuksen
-
12:19
Poliisioperaatio Santahaminan varuskunta-alueella – yksi henkilö loukkaantunut
-
12:17
Venäjän Zaharova uhoaa jälleen
-
12:09
Valvontaisku Helsinki-Vantaan lentokentän takseihin – näin kävi
-
12:02
Leijonien seuraava vastustaja antoi myrskyvaroituksen – tajuton temppu sai pelaajat sekaisin: "Mahdoton uskoa"
-
12:02
Archie Cruzia syytetään neljästä rikoksesta
-
12:00
Alkon parhaat hanaviinit 2024! Asiantuntijat ylistävät hinta-laatusuhdetta
-
Lataa lisää