Janni Hussille mojova sakko MM-rallissa – "Minun piikkiini tulee"
Janni Hussin uran toinen MM-ralli Lauri Joonan rinnalla sai yhden harmillisen käänteen kisan päätöspäivänä sunnuntaina.
Kaksikko joutui aamun toisella erikoiskokeella renkaanvaihtopuuhiin, kun Hussille sattui unohdus. Kaikessa hötäkässä OK-nappi jäi painamatta. Nappia on painettava aina, kun erikoiskokeelle pysähtyy, jotta kisajärjestäjä tietää kaiken olevan kunnossa ja pätkä voi jatkua.
Tuomaristo langetti 1 000 euron sakon autokunnalle, mutta koska virhe oli Hussin, joutuu kartturi kaivamaan kuvetta. Ennakkotapaus saatiin jo aiemmin kisan aikana, kun Emil Lindholmin kartanlukija Reeta Hämäläiselle kävi sama moka. Hämäläinen sanoi itse kuitanneensa sakon, koska virhe oli hänen.
– Varmaan se minun piikkiini tulee. Rengasta kun vaihdettiin, niin se oli jäänyt painamatta. Kartturin homma se vissiin yleensä on, Hussi harmitteli MTV Urheilulle.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Kroatian MM-ralli tunnetaan erityisen haastava kisana kuljettajille ja sitä se on myös kartanlukijoille.
– Haastava kisa ihan ehdottomasti. Tähän mennessä minun urallani selkeästi haastavin ralli. Voi olla, että myös tämän kauden vaikein kisa minulle. Paljon sain tärkeää oppia ja niistä virheistä otetaan opiksi, Hussi summasi.
– Tiet ovat tosi haastavia lukea ja tavaraa on vihkossa paljon. Siihen päälle vielä etuauton tiedot ja kelinuotit, niin se on vaikeaa, mutta opettavaista.
Joona ja Hussi ajoivat Rally2-autojen kisassa kahdeksanneksi, mutta koska muutama autokunta ei ajanut pisteistä, oli sijoitus WRC2-luokassa kuudes. Eroa kärkeen kertyi kuusi ja puoli minuuttia.
– Viikonloppu oli kaikin puolin opettavainen. Paljon tuli eteen uusia asioita. Rally2-autolla ei ole ennen asvaltilla ajettu. Paljon tuli kokemusta ja hyviä pätkäaikoja. Toki siellä oli muutamia pieniä virheitä ja rengasrikko, mutta otetaan niistäkin opiksi, Joona kertoi.
– Pitää olla tyytyväinen. Totta kai aina harmittaa viimeisenä päivänä yksi sijoitus menettää. Se vähän harmittaa. Ajoimme testikisan ennen tätä kisaa edellisenä viikonloppuna. Nyt jos siihen peilaa, niin huomaa ihan selvän kehityskäyrän.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää