Historiallinen hetki videolla: Neumann kertoi 37 vuotta sitten, että Dingo hajoaa – "Pistin paikat paskaksi"
Rock-yhtye Dingon hajoaminen oli iso uutinen 80-luvulla.
7.10.1986 se tapahtui. Supersuosittu rock-yhtye Dingo laittoi pillit pussiin ja kertoi jäsenten jatkavan eri teitä.
Yhtyeen keulakuva Pertti "Nipa" Neumann muistelee Missä olit, kun? -ohjelmassa tilannetta, kun asiasta kerrottiin julkisesti.
Neumannin mukaan hetki oli yksi hänen elämänsä raskaimmista.
– Näin ihmisiä, jotka olivat tulleet paikan päälle. Olivat ikkunoiden takana, he tunsivat tuskaa.
Neumannin mukaan hajoaminen oli selkeää jo muutama päivä aikaisemmin Nivalassa järjestetyllä keikalla. Silloin tilanne äityi fyysiseksi.
– Kerroin ekaks Pepelle ja Quupalle. Jontulle kerroin lavalla. Pistin paikat paskaksi lavalla, mulla jotenkin pimahti. Pistin takahuoneenkin vielä paskaksi siihen samaan syssyyn, olin että "hitto nyt annetaan palaa".
Katso yläpuolelta löytyvältä videolta Neumannin ilmoitus yhtyeen hajoamisesta vuodelta 1986.
Missä olit, kun? on ohjelmasarja lähihistorian merkittävimmistä, dramaattisimmista ja kiinnostavimmista uutistapahtumista. Tämä artikkeli pohjautuu sarjan kolmannen tuotantokauden jaksoihin. Uudet jaksot MTV3-kanavalla sunnuntaina 7.1. kello 19.30 alkaen. Kaikki jaksot löydät MTV Katsomosta.
Uusimmat
-
18:36
Biden on menettämässä tärkeitä äänestäjiä Gazan tilanteen vuoksi: "En välitä vaikka kuolisit!"
-
18:16
Välikysymyskeskustelu kuumensi tunteita: "Ei talous lähde kasvuun kahta kättä roikottamalla"
-
18:11
Olympiaurheilija käytti humalaan juottamaansa nuorta seksuaalisesti hyväksi – elinikäinen toimintakielto
-
18:11
Presidentti Stubb tuomitsee jyrkästi Slovakian pääministeriin kohdistuneen hyökkäyksen
-
18:10
Nainen löytyi hukkuneena Lestijärvellä
-
18:02
Slovakian pääministeri taistelee hengestään salamurhayrityksen jälkeen – edessä kriittiset tunnit
-
18:01
Jukka Jalonen yllättyi MM-kisojen häkellyttävästä käänteestä – "Ei olisi tullut mieleenkään!"
-
17:57
Valvontaisku Helsinki-Vantaan lentokentän "villeihin" takseihin – näin kävi
-
17:55
Tuhkimojoukkue varmisti Mestarien liiga -paikan – sitä ollaan viemässä pois
-
17:46
Oikeuskansleri edellyttää yhä useita muutoksia käännytyslakiin
-
17:45
Kuningas Charlesin uusi muotokuva sai täystyrmäyksen
-
17:33
Viini paljastui vedeksi Alkossa
-
17:27
Jymy-yllätys! Maajussi-Ville ja maajussi-Pinja viihtyvät yhdessä: "Kevättä on rinnassa"
-
17:26
Iisalmessa kiväärillä ampunutta poikaa epäillään tapon yrityksestä
-
17:25
Orpo kommentoi MTV:lle Slovakian pääministerin ampumista: "Toivottavasti hän selviää"
-
17:18
Snookersuuruus Dene O'Kane kuollut traagisen onnettomuuden seurauksena
-
17:17
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
17:02
Peter Forsberg paljasti liikaa – aikoo rikkoa sääntöjä: syynä 9-vuotias tytär
-
16:50
Näin paljon suomalaiset äänestivät Euroviisujen finaalissa: "Aika normaali määrä"
-
16:46
Tällaisen rahapotin Olympiakomitea jakaa jääkiekolle
-
Lataa lisää