Glen Powell nähdään pian Arnold Schwarzeneggerin saappaissa.
Vuonna 1987 valmistunut Juokse tai kuole (The Running Man) -elokuva saa pian uuden version. Tulevan elokuvan ohjauksesta vastaa Edgar Wright.
Juokse tai kuole perustuu Stephen Kingin saman nimiseen novelliin, jonka King julkaisi alun perin salanimellä Richard Bachman.
Tarina sijoittuu vuoden 2025 Amerikkaan, jossa päähenkilö Ben Richards osallistuu väkivaltaiseen The Running Man -realityohjelmaan.
Kun Juokse tai kuole nähtiin valkokankailla ensimmäisen kerran, oli pääroolissa Arnold Schwarzenegger. Nyt päärooliin on kiinnitetty Glen Powell.
Powell on nähty muun muassa Top Gun: Maverick -elokuvassa.
Uusimmat
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:04
Neste antoi tulosvaroituksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:46
Ylen Ville Vilén tämän vuoden erikoisista Euroviisuista: ”Turvallisuuskysymys nousee aina ensimmäisenä”
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
19:30
Nyrkinisku päähän tappoi isän, teko tallentui videolle – uhrin lähtö sairaalalta kaatoi syytteen
-
19:27
Kauppalehti: Lakkolait tulossa voimaan lauantaina
-
19:15
Maajussi-Villen elämä oli romahtaa loukkaantumisen myötä – satojen eläinten kohtalo vaarassa
-
19:12
NHL-tähti sivussa – Floridalla paikka ratkaista sarja
-
19:06
Jääkiekkolegenda älähtää: Venäjän puuttuminen häiritsee minua
-
19:06
Kolmetoista kuollut liikenneonnettomuudessa Andeilla
-
18:58
Moni kantaa huolta ikääntyvistä vanhemmistaan: Omaishoitajan rooliin saatetaan joutua puutteellisin tiedoin
-
18:56
Asemiehet vapauttivat vangin ja tappoivat kaksi vartijaa, silminnäkijä videoi tällin – Ranskassa suuri ajojahti
-
18:54
Vantaan ja Keravan alue hakee lisää rahaa valtiolta – taustalla kaksi erityispiirrettä: "Kaikki hyvinvointialueet kamppailevat"
-
Lataa lisää