Ethän sorru "huonoimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon", kun lataat puhelintasi?
Moni sähköpaloksi luokiteltava hälytystehtävä Suomessa olisi vältettävissä. Älä ainakaan lataa puhelintasi rikkinäisellä laturilla.
Vuonna 2023 sähkölaitteesta tai -asennuksesta aiheutuneita tulipaloja kirjattiin pelastustoimen PRONTO-tietokantaan 2 260 kappaletta. Vaikka liesi ja hella aiheuttavat eniten tulipaloja, yksi vaara piilee myös puhelimissa ja niiden latureissa.
POP Vakuutus muistuttaa tiedotteessa, että puhelimien laturin taipuminen ja vääntyminen voi johtaa laturin rakenteen heikkenemiseen ja hapertumiseen. Sähköiskun lisäksi rikkinäinen laturi voi aiheuttaa tulipalon riskin. Etenkin jos johdon lisäksi laturin sisäiset osat ovat vaurioituneet, laturin aiheuttama oikosulku tai ylikuumeneminen voivat sytyttää tulipalon.
– Huonoin mahdollinen vaihtoehto on se, että puhelinta ladataan rikkinäisellä laturilla yöaikaan makuuhuoneessa. Näitäkin tapauksia tulee aina ajoittain vastaan, vakuutusyhtiön korvauspalveluiden operatiivinen päällikkö Tommi Lehmusvirta kertoo tiedotteessa.
Tulipaloriskin lisäksi rikkinäinen laturi voi vaurioittaa ladattavaa laitetta.
POP Vakuutus varoittaa tiedotteessaan myös kiinalaisista verkkokaupoista tilatuista laitteista ja latureista, jotka eivät useinkaan ole Suomessa CE-hyväksyttyjä. Tuottessa voi näin ollen olla korkeampi tulipalon tai sähköiskun vaara.
Vakuutusyhtiön ohjeistuksia kannattaa noudattaa
Vakuutusyhtiöt antavat asiakkailleen ohjeistuksia vahinkojen ehkäisemiseksi. Näissä suojeluohjeissa linjataan, että vialliset sähkölaitteet ja asennukset on korjattava välittömästi eikä niitä saa käyttää ennen korjausta.
– Jos minkään sähkötoimisen laitteen toiminnassa huomaa poikkeavuuksia, on sen käyttö lopetettava välittömästi. Näin ollen esimerkiksi vaurioitunutta puhelimen laturia ei tule käyttää, vaikka se toimisi välillä, Lehmusvirta toteaa.
Lähde: POP Vakuutus
Uusimmat
-
02:00
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla eniten ongelmia – sairastavuus ja työkyvyttömyys suurinta
-
00:02
Erling Haaland nosti Cityn kiinni mestaruuteen – Tottenham-faneille maistuva tappio
-
23:42
Sokkitulos! Kanada romahti pahasti MM-kisoissa
-
23:34
Venäjä teki useita ohjusiskuja Harkovaan
-
23:16
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
Lataa lisää