Belgialaismiehen syytteet rattijuopumuksesta raukesivat, kun totuus terveydentilasta selvisi
Belgialaismiehellä on todettu harvinainen panimo-oireyhtymä.
40-vuotiaan belgialaismiehen syyte rattijuopumuksesta hylättiin, kun selvisi että hänellä on harvinainen terveydellinen tila.
Miehen keho tuottaa alkoholia luonnostaan, eli hän kärsii panimo-oireyhtymästä (englanniksi auto-brewery syndrome). Asiasta kertovat muun muassa New York Post ja The Guardian.
Oireyhtymässä eräiden mikrobien liikakasvu suolistossa muuttaa hiilihydraatit ja sokerit alkoholiksi. Kehon toimintojen myötä veren etanolipitoisuus voi nousta, mikä voi puolestaan aiheuttaa päihtymyksen oireita.
Oireyhtymä on todettu vain kahdellakymmenellä ihmisellä maailmassa. Lääkärit tosin epäilevät tilan olevan alidiagnosoitu.
Belgialainen oli ensimmäisen kerran oikeudessa vuonna 2022, sen jälkeen kun poliisit olivat pysäyttäneet hänet liikenteessä kahdesti. Jo vuonna 2019 miehen kortti otettiin pois, ja hän sai sakot – vaikka hän vakuutti, ettei ole juonut lainkaan alkoholia. Todellisuus oireyhtymästä selvisi miehelle itselleenkin vasta hiljattain.
Kolme lääkäriä on vahvistanut belgialaismiehen kärsivän panimo-oireyhtymästä.
Aiemmin olemme kertoneet myös yhdysvaltalaismiehestä, joka kärsi tilasta vuosia ennen diagnoosia.
Lähteet: New York Post, The Guardian.
Uusimmat
-
22:42
Ilja Kovaltshuk kärsi uransa rajuimman pettymyksen Suomelle – avaa nyt, mitä teki sen jälkeen
-
22:35
Voisiko Suomi jäädä Euroviisuista pois? Yle-pomo: "Ei ole tarkoitus, että suurin osa ilon ja riemun kilpailussa on ahdistuneita"
-
22:23
Ei herkimmille: Valvontakamera tallensi hyökkäyksen vankien kuljetusautoon – kaksi kuoli
-
22:16
18-vuotias MM-maalaaja nostattaa kierroksia: "Onko hän parempi kuin Ovetshkin?"
-
22:03
Julkisuudesta vuosiksi vetäytynyt Anu Hälvä muistelee 90-luvun suurta suosiota: "Olin täysin valmistautumaton"
-
21:57
MM-rallissa täysin poikkeuksellinen päätös – Hyundain uhkailu sai kilpailijat taipumaan?
-
21:26
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
19:30
Nyrkinisku päähän tappoi isän, teko tallentui videolle – uhrin lähtö sairaalalta kaatoi syytteen
-
Lataa lisää