Asiantuntija ei antaisi älypuhelinta alle 13-vuotiaalle – "Ei ole mitään syytä..."
Sosiaalipsykologi hankkisi nuorelle simpukkapuhelimen. Alakouluikäiseltä hän ottaisi jo annetun älylaitteen pois.
Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt ei antaisi älypuhelinta alle 16-vuotiaalle. CNN:n haastattelema Haidt on kirjoittanut näkemyksistään myös kirjan, jossa toteaa, että niin sanottu nykyaikainen lapsuus ilmiöineen aiheuttaa jo ongelmia esimerkiksi nuorten mielenterveyteen.
"Ei somea ennen 16. ikävuotta"
Haidtin mukaan aiemmin leikkimiseen pohjautunut lapsuus on kadonnut; tilalle on tullut teknologisia ratkaisuja, jotka eivät aina suinkaan paranna elämää. Haidt myös uskoo, että amerikkalaisvanhemmat ylisuojelevat lapsiaan tosimaailmassa, mutta samalla alisuojelevat heiltä nettimaailmassa.
Haidt ei antaisi älypuhelinta lapsille ennen yläkouluikää. Sen sijaan hän hankkisi nuorelle simpukkapuhelimen tai älykellon.
– Ei somea ennen 16. ikävuotta. Näitä alustoja ei ole tehty lapsille, ne vaikuttavat olevan erityisen haitallisia juuri lapsille, Haidt kuvaa.
The Guardian- lehden Sophie McBain huomauttaa, ettei kaikkea voi syytää puhelinten niskaan; nuorilla nimittäin on paljon syitä kokea ahdistusta nykymaailmassa. McBainin mukaan teini-ikäiset voivat esimerkiksi ahdistua maailman tilasta, jota uutisoidaan netissä vuorokauden ympäri. Pelkkää somea ongelmista ei siis voi syyttää.
Sovellukset on myös suunniteltu koukuttamaan eikä "koukuttavista algoritmeista" ja niiden toimivuudesta voikaan syyttää yksittäistä käyttäjää.
"Ei mitään syytä" puhelimille koulussa
Haidt luopuisi "puhelinlapsuudesta" ja palaisi takaisin itsenäiseen, vapaaseen leikkimiseen. Hän päästäisi lapset itsekseen ulos kirmailemaan ja kieltäisi puhelimet myös kouluista.
– Ei ole mitään syytä antaa lasten pitää suurinta mahdollista koskaan keksimäämme häiriötekijää taskuissaan koulutuntien aikana. Jos lapsilla on puhelimet, he viestittelevät tunnin aikana ja heidän huomionsa on puhelimessa, Haidt napauttaa.
Alakouluikäiseltä Haidt yksinkertaisesti ottaisi jo annetun älylaitteen pois. Lapsi voisi hänen mukaansa viestiä ja oleilla netissä tietokoneella; lisäksi älylaitteen eväämisestä olisi hyvä keskustella lapsen ystäväpiirissä, jotta muutkin vanhemmat toimisivat samoin eikä lapsi jäisi ainoana vaille puhelinta.
Esiteini-iässä älylaitteen evääminen on Haidtin mukaan hankalampaa, koska tämän ikäiset ovat jo mukana somessa. Avaimena hän pitääkin tiukkoja aikarajoja, jotta älylaitteen käyttö ei ole kokopäiväistä.
Teknologiasta tappeleminen on perheissä hyvin yleistä; moni vanhempi uskoo, ettei jo annettua puhelinta voi ottaa pois. Haidt ymmärtää epätoivoisen tilanteen, mutta on silti eri mieltä.
– Vanhemmat uskovat, että henki on päästetty pullosta: "ei hammastahnaakaan voi tunkea takaisin putkiloon, eihän?" Vastaan tähän, että kyllä sen pystyy tekemään, jos se oikeasti täytyy tehdä.
Kun nykynelikymppinen roikkuu somessa, vaikutukset ja seuraukset ovat myös aivan erilaiset kuin 15-vuotiaalle, jonka identiteetti on vasta rakentumassa.
Katso myös: Mihin somen sisältövaroituksia tarvitaan? "Koko ajan on entistä mahdottomampi säädellä sisältöjä, joita näemme..."
Lähde: CNN, The Guardian
Uusimmat
-
06:35
Tietty tunne vatsassa saattaa paljastaa hengenvaarallisen "aikapommin" – pidä silmällä oireita
-
06:34
Kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset tänään julki
-
06:30
Jukka Jalonen hämmästelee outoa MM-sotkua – "Ei mitään järkeä"
-
06:17
Carolina pelasti jälleen nahkansa – Jesperi Kotkaniemi päätti tuskaisen putkensa
-
06:15
Näin Oulun murhasta syytetty mies kertoi tunteja kestäneestä kidutuksesta – "Silleen mulle on opetettu tuo homma"
-
06:11
Blinken yllätysvierailulla Ukrainassa
-
06:06
Miekkavalaat upottivat purjeveneen Gibraltarilla
-
06:03
Roosa, 9, haluaa olla isona eläinlääkäri – koki ikimuistoisen yllätyksen synttäreillään
-
06:02
Krista Pärmäkoski paljasti sisäpiiritietoa Antti Tuiskun hiihtoprojektista
-
05:46
Kommentti: Kuiskutteleeko Putin georgialaispoliitikkojen korviin?
-
05:37
HS: Helsingin pormestari Juhana Vartiaisen kannatus jatkokaudelle vähäistä omien parissa
-
05:24
Ensimmäinen YK:n ulkomainen työntekijä kuollut Gazan sodassa – tämä tapauksesta tiedetään
-
05:14
Olkiluoto 3:n huoltotauon määrä päättyä tänään – näin se näkyy sähkön hinnassa
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
Lataa lisää