Anu tuli itselliseksi äidiksi 45-vuotiaana: "Ei mene päivääkään, ettenkö olisi kiitollinen"
Tie äidiksi ei ole ollut helppo Anu Hanskille. Unelma teki ajoittain jopa niin kipeää, että siitä oli pakko välillä luopua. Kiitos tukijoukkojen ja terapeutin, toiveiden täyttymys Mio, muutti lopulta elämän lopullisesti.
Jo parikymppisenä oli selvää, että Anu Hanski halusi lapsia. Se ei ollut asia, jota olisi sen kummemmin tarvinnut miettiä, vaan asia tuntui aina kovin selvältä ja luontevalta.
– Jokaisessa parisuhteessa olen yrittänyt saada lapsia parikymppisestä lähtien. Se on ollutkin johtotähtenä kaikissa parisuhteissa, Anu kertoo MTV Uutisten dokumenttisarjassa Maailmani muuttui.
Jo kerran aiemmin haave lapsesta oli täyttymässä, sillä Anu tuli viimein raskaaksi. Valitettavasti raskaus päättyi keskenmenoon. Se teki niin kipeää, että haave lapsesta sai unohtua.
– Jouduin tekemään sellaisen päätöksen, että ei. Enää en jatka tätä haaveilua. Henkisesti oli todella rankkaa. Keskenmeno teki tosi kipeää, joten päätin sulkea sen oven.
Lue myös: Pomon sanat saivat hakeutumaan tutkimuksiin – ALS vei Tuijan kyvyn puhua, syödä ja liikkua
Asuntorahat mahdollistivat hoidot
Aikaa kului, ja Anu jatkoi aktiivista elämäntyyliään. Arkeen kuuluivat muun muassa erilaiset kulttuuritapahtumat, retkeily ja tanssiminen.
Lopulta myös parisuhde tuli päätökseen, jonka seurauksena asunto laitettiin myyntiin. Kaupat tehtiin, ja tilille tallettui mukava määrä rahaa.
Kuin sattuman siivittämänä läheiset ja uusi terapeutti alkoivat kyselemään Anulta lapsihaaveesta, toisistaan tietämättä.
– Keskusteluissa tuli esille, että kyllä. Minä edelleenkin haaveilen lapsesta, ja se tekisi minut onnelliseksi. Ajattelin, että hyvänen aika. Minullahan riittää varat siihen, että lähden yrittämään, Anu kertaa.
Niinpä Anu päätti vielä yksin yrittää.
Monen vaiheen jälkeen Anu oli viimein raskaana, ja hänestä tuli äiti 45-vuotiaana.
Nyt vajaa vuosi myöhemmin arki lapsen kanssa sujuu mallikkaasti ja unelma äitiydestä on totisinta totta.
– Ei mene päivääkään, ettenkö olisi kiitollinen ja onnellinen lapsesta. Tämä on hienointa, mitä voi ikinä kokea. Se oman elämän merkitys, miksi olen täällä, täyttyy.
Miten hedelmöityshoidot etenivät, ja miten äitiys on muuttanut Anun elämän? Katso yllä olevalta videolta koko haastattelu.
Maailmani muuttui -sarjan seuraava jakso nähdään 9. huhtikuuta Huomenta Suomessa kello 9.50 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. Seuraavassa jaksossa kuulemme kampaaja Sofia Jaldianin tarinan, joka muutti Suomeen Iranista väkivaltaisen miehensä ja pienen lapsensa kanssa.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää