Amerikkalaisen Jessican kasvot menivät mustelmille hammasoperaation myötä: "Näytän kirjaimellisesti hirviöltä"
Jessica Macko sai implanttioperaation sivutuotteena valtavan kasvomustelman.
Amerikkalaisnaisen hammasoperaatio johti yllättävään lopputulokseen. Jessica Macko, 44, kävi hammaskirurgilla ja sai implanttileikkauksen sivuvaikutuksena koko kasvonsa peittävän mustelman. Katso yllä olevalta videolta, miltä Jessica näytti!
"Minua pelotti, se vain paheni joka tunti"
Mackolta poistettiin useita hampaita, jotka olivat kärsineet hänen aiemmasta syömishäiriöstään. Tilalle laitettiin useita implantteja kerralla.
Naista oli varoitettu toimenpiteen aiheuttamasta turvotuksesta ja mustelmista, mutta Macko ei silti osannut odottaa karua lopputulosta. Hammasimplanttileikkaus voi aiheuttaa mustelmia, jotka voivat levitä laajalle alueelle. Ne katoavat kuitenkin noin viikossa.
– Implanttien asentamisen jälkeisenä päivänä kasvoni turposivat, mustelmia alkoi ilmestyä päivä tämän jälkeen. Minua pelotti, se vain paheni joka tunti, Macko kuvasi Reutersille.
Mustelmia oli leuan lisäksi silmien ja nenän alla. Myös kivut olivat kovat
– En arvannut, miten paljon se sattuisi, ennen kuin koin sen. En tajunnut, miten brutaalia se olisi, teksasilaisnainen kuvailee.
"Näytän kirjaimellisesti hirviöltä ja oloni myös tuntuu hirviömäiseltä"
Lopulta hän uskaltautui esittelemään mustelmaansa somevideoilla. Rajuin mustelmaklippi on kerännyt yli kuusi miljoonaa katselukertaa.
– Ette ole nähneet kuvia, koska ne ovat olleet tätäkin pahempia, Macko kuvaili.
Hän kertoi tuntevansa olonsa hyvin rumaksi. Hän kiittikin saamastaan tuesta.
– Näytän kirjaimellisesti hirviöltä ja oloni myös tuntuu hirviömäiseltä. Tiedän, että se on hölmöä ja pinnallista, mutta on vaikeaa nähdä itsensä tällaisena.
Lue myös: Mies kuvasi romanttisen kosinnan rannalla, mutta videolle tallentuikin jotain ylimääräistä
"Saan tavallisesti mustelmia helposti, mutta mitään tällaista en ollut koskaan kokenut"
Moni somessa alan ammattilaiseksi esittäytyvä piti mustelmaisuutta liian rajuna ja kehotti Mackoa heti ensiapuun tai lääkärinsä pakeille. Macko kertoi ottaneensa heti yhteyttä lääkäriinsä huomattuaan mustelmien laajuuden. Naisen mukaan lääkäri kuitenkin vakuutteli, että mustelmaisuus on tavallinen oire.
– Hän sanoi, että on jopa nähnyt yhden ihmisen, jolla tilanne oli pahempi. Saan tavallisesti mustelmia helposti, mutta mitään tällaista en ollut koskaan kokenut. Minulla myös on anemia, mikä on voinut aiheuttaa pahempia mustelmia.
Mackon tapauksessa mustelmat katosivat lopullisesti parissa viikossa. Hän ei kadu leikkausta ja suosittelisi sitä.
Kaikki kirurgiset toimenpiteet aiheuttavat turvotusta, joka kuitenkin katoaa päivissä. Mikäli turvotus hammasleikkauksen jälkeen jatkuu pitkään, on syytä hakeutua lääkäriin.
Katso myös: Tomin hammaslääkärikäynti päättyi sairaalaan – henkäisi poranterän keuhkoihinsa
Lähteet: Kennedy News/Reuters, AOL, Lumen-hammashoito, Satakunnan hyvinvointialue/hammasimplantin laitto, TikTok/@jessicamacko
Uusimmat
-
10:00
Missä ovat Jesse Puljujärven tehot? Olli Jokinen peräänkuuluttaa realismia: "Pisteet ovat plussaa"
-
09:44
Suomessa lahjasoluhoitoon pääsyä voi joutua odottamaan jopa kaksi vuotta – tässä syy
-
09:34
Rakenteilla ollut 14-kerroksinen parkkitalo sortui vilkkaalle autotielle Intiassa – video tallensi
-
09:24
Kuka teki tietomurron Helsingin kaupunkiin ja miksi? Asiantuntija ei usko, että kyse on siitä maasta, jota epäillään aina ensin
-
09:13
Konkaripakilta paljonpuhuva lausunto huippuvireisen NHL-tähden jättipelikiellosta – "Hän teki valintansa"
-
09:07
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin säätiö julistettiin maksuhäiriöiseksi
-
08:52
Näistä tuloksista Saga Vannisen valmentaja vaikenee
-
08:48
Perheenäiti poltettiin elävältä: Kunniamurhasta syytetty aviomies pääsee ääneen oikeudessa – MTV seuraa
-
08:30
Mikael Granlund räväytti Leijonien kopissa: "Sieltä se vaan kuolleista nousi" – kulissivideon kruunaa joukkuekaverin vastaus
-
08:17
Espanjan bileturistisaaret rajoittavat alkoholin myyntiä
-
08:15
Yksi klikkaus olisi voinut pysäyttää Helsingin suurhakkerin
-
08:01
Leijonien Oliver Kapanen, 20, takoo uskomatonta jälkeä MM-kisoissa – lenkki sedän kanssa auttoi, NHL:stä oltiin yhteyksissä
-
07:43
Ukraina: Venäjä hyökkää voimalla Harkovassa – kaupunki yhä turvassa
-
07:42
Erikoinen kuva "Punkaharjulta" hämmentää – valokuvaaja Tomille ilmiö on valitettavan tuttu
-
07:40
Laitaoikeiston AfD on Saksan nuorten keskuudessa niin suosittu, että Olaf Scholzinkin oli liityttävä vastavedoksi TikTokiin
-
07:26
Radikaali sinimusta liike hakee taas puoluerekisteriin
-
07:24
Miro Heiskanen löi Coloradon selän seinää vasten – Roope Hintz loukkaantui
-
07:23
Lämpö vyöryy nyt voimalla Suomeen! Helleraja rikki viimeistään huomenna
-
07:15
Sihvonen: Leijonat kuin nippu pyhäkoulupoikia – tässä on MM-turnauksen yllä leijuva "kysymysten kysymys"
-
06:44
NHL:n venäläistähti sai jättimäisen pelikiellon kesken pudotuspelien – rikkoi hoito-ohjelman sääntöjä
-
Lataa lisää